Urheiluseurojen toimintaedellytysten turvaaminen on yhteiskunnan, kansanterveyden sekä lopulta jopa maanpuolustuksen kannalta hyvin merkittävää. Urheiluseuroissa tehdään sitä kovaa perustyötä, jonka päälle rakentuu fyysisesti ja henkisesti vahva kansakunta, joka ei pelkää liikkua eikä ottaa vastaan haasteita.

Itse aloitin urheiluharrastukseni serkkuni Jussin kanssa potkimalla palloa meidän luhtiaitan aukkoon tehtyyn maaliin. Toinen ampui, toinen torjui, vuoron perään. Maalivahtihan minusta tuli. Sitä ennen pidettiin omia olympialaisia naapuruston lasten kanssa meidän takapihan nurmella. Muistan juosseeni siellä vitosen kuin vireeni Munchenin olympialaisten huumassa 1972. Isältä periytyivät myös korkeushyppytelineet, kuula ja seiväskin.

Huhtamon jalkapalloiluun pääsin mukaan 13-vuotiaana ja siitä etenin vastuutehtäviin miesten joukkueeseen tolppien väliin. Huippuhetkemme osuivat 90-luvun alkuun, jolloin kyläporukkamme pelasi vuoden Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Lätkää veivasimme ensin meidän pikkulammen jäällä. Siellä voimat menivät jo lumenluontiin mutta lopulta talkoilimme kaukalon Huhtamoon. Myöhemmin innostuin pitkän matkan juoksusta. Maratoneja on takana kahdeksan ja puolikkaita muutama kymmenen.

Vaikka kaikkein dynaamisin aika urheilun parissa onkin pikkuhiljaa vaihtunut sauvakävelyyn metsässä, pyöräilyyn ja kahvakuulailuun Sarin pihaporukassa, yhä vieläkin veri vetää talvisin kaukaloon ja Lauttakylän Lujien Waarien treeneihin.

Urheiluharrastus ei ole ollut - eikä ole - kokonaisuuden kannalta vähäinen. Vaikka matkan varrella on sattunut jos jonkinlaista vammaa, niiden hinta on olematon siinä kohtaa kun pitää lähteä arvioimaan fyysisen kunnon ja kestävyyden merkitystä työssä ja tavallisessa arjessa. Ilman peruskuntoa, joka on rakentunut fyysisissä töissä lapsuudesta lähtien, olisi kovin vaikea ottaa vastaan tulevia haasteita tai työtehtäviä, olivatpa ne sitten luonteeltaan fyysisiä tai henkisiä.

Myönnän olevani hetkittäin huolestunut siitä, miten liikunnan ja urheilun merkitys lasten elämässä on saanut erikoisia kierteitä. Kärjistettynä voidaan sanoa, että se on joko liiallista ja liian vakavamielistä tai sitten sitä ei ole juuri ollenkaan. Kokeileva, spontaani ja leikkimielinen kisailu tuntuu jäävän usein näiden kahden ääripään varjoon, vaikka juuri se on sitä kovaa peruskunnon ydintä. 

Perheissä sekä esi- ja perusopetuksessa voidaan tehdä paljonkin, mutta merkittävä rooli lasten liikuttajana lepää myös suomalaisten urheiluseurojen varassa. Näitä ei ole syytä unohtaa.

Huomenta urheiluun! tarkoittaa muun muassa tätä:

• koulupäivän muokkaamista kokonaiskoulun suuntaan myös iltapäivät hyödyntäen
• arkiliikunnan lisäämistä koulu- ja työmatkoihin
• parempia pyöräilyreittejä kaupunkien ja taajamien valtaväylille
• liikuntasetelien tehokasta käyttöä osana palkkaa ja palkkioita
• joustavuutta työn ja kuntoilun yhdistämiseen
• koulujen liikuntapaikkojen monikäyttöisyyden lisäämistä
• tukea urheiluseurojen päivä- ja iltapäivätoimintaan
• valmennuksen ammattimaistamista myös juniorityössä
• kutsuntojen laajentamista koko ikäluokkaan