Huomenta!

Teksti: Timo Kaunisto | Kuva: Sami Kilpiö Betonipolitiikka – menneisyyden politiikka Kun kasvukeskuksesta käsin tuodaan julki elinvoimauutisia, saattaa helposti saada kuvan, jossa metropolittuminen näyttäytyy megatrendinä. Samaan aikaan kuitenkin pinnan alla tapahtuu muuta: suuri osa suomalaisista kaipaa monipaikkaista arkea – ja itse asiassa elää sellaista jo nyt. Erityisesti lapsiperheet, tietotyöläiset ja hyväkuntoiset eläkeläisväestön edustajat, jotka haluavat asumiseensa väljyyttä ja luonnonläheisyyttä, ovat tästä hyvä esimerkki. Tulevaisuudessa, kun kilpailu ulkomaisesta työvoimasta kiristyy entisestään, Suomella on mahdollisuus oikeanlaisella asuntopoliitikalla kilpailla nimenomaan monipaikkaisuuden mahdollisuudella. Asuntopolitiikassa Huomenta! tarkoittaa muun muassa tätä: on uskallettava nähdä monipaikkaisuuden aidot edut elämänlaadullisena ja kilpailukyvyllisenä mahdollisuutena pankkien on huolehdittava perustehtävistään asuntojen rahoituksessa, riskisääntelyä on voitava purkaa ja pankkeja velvoitettava asuntorahoitukseen julkisen vallan on voitava taata nuorten asumisratkaisujen riskinottoa, on luotava uudenlainen takausjärjestelmä kiinteistöverotuksen pohjaa on tarkistettava uudelleen monipaikkaisuuden näkökulmasta kotitalousvähennyksellä voidaan suosia oman asunnon remontoimista puurakentamisesta on palkittava veroeduin ja se on huomioitava lainan ehdoissa vanhojen rakennusten kuntoarvioita on tarkasteltava pitkän aikavälin remonttien näkökulmasta betonirakentamista voidaan hillitä päästömaksuilla riittävän laadukas ja tarpeeksi resursoitu korjaus- ja remonttirakentaminen pitää saada paremmin esille koulutustarjonnassa

Teksti: Tina Aalto Kuva: Sami Kilpiö Väinön Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaani alkaa kaikkien tuntemilla sanoilla suosta, kuokasta ja Jussista. Ne ovat muodostaneet osan suomalaista osaamisen mielenmaisemaa. Mutta ovatko ne yhä totta? Ei ole mitään syytä kaivata pohjantähdenaikaista aikaa, mutta on syytä pohtia, mitä on tapahtunut meille, jotka aikanaan osasimme omin voimin ratkaista arkemme. Tämä kaikki tapahtui aikana, jolloin asioiden ratkaiseminen oli pakon sanelemaa. Nyt olemme päätyneet aikaan, jolloin meidän ei tarvitse ratkaista itse juuri mitään. Konkreettisimmin se näkyy arkisissa taitojen puutteessa, kuten uimataito, pyöränkumin pumppaaminen, perunan kasvattaminen, nostaminen ja sen keittäminen. Olen nähnyt muun muassa fyysisesti terveen lapsen, joka ei osannut juosta. Kyllä, luit oikein, ei osannut juosta. Sarkastisesti voisi tietysti kysyä, mihin juoksutaitoa edes nykyään tarvitaan, sillä onhan meillä skuutit. Itse kuuluun siihen ilmeisen vanhanaikaiseen koulukuntaan, joka uskoo, että juoksutaidosta saattaisi olla hyötyä yhä edelleen. Jos ei muulloin niin edes silloin kun pitää pötkiä fyysisiä ponnistuksia pakoon. Nyt on alkamassa eduskuntavaalikampanjointi. Niissä keskustelu liikkuu toisinaan kovin korkealla tasolla. Omat inhokkilemppariteemani liittyvät terveydenhuoltoon ja maanpuolustukseen. Eivät siksi, että ne olisivat vähäpätöisiä, sillä sitä ne eivät todellakaan ole. Ne ovat inhokkilistalla siksi, että niiden molempien haasteiden taustalta löytyy – kas kummaa – se kaveri, jonka fyysinen kunnottomuus ja motoriikan puute eivät kestä juoksemista. Itse varovaisesti pohdiskelen, onko todella helpompaa yrittää ratkoa rahalla ylätason murheita kuin keskittyä siihen, pitäisikö vaikkapa esiopetuksessa opettaa enemmän juoksemista ja liikkumista? Tiina Aalto Tekstin kirjoittaja on Timo Kauniston vaalipäällikkö, jolla on erityinen lupa nostaa esiin asioita, joista Kaunisto on samaa mieltä.