Poliittinen kenttä tuntuu olevan monella tapaa uusissa puissa. Toisaalla tiukka oikeisto, toisaalla ylös nykivä vasemmisto ja näiden välissä kaksi perinteistä paikkaansa etsivää, Kokoomus ja Keskusta.

Kokoomuksen olemiseen minulla ei mitään sanottavaa, tietänevät ilmankin mitä ovat tekemässä.

Kepusta sen sijaan ajattelin todeta muutaman sanan.

Olemme Kauniston kanssa pallotelleet jo hyvän tovin ajatusta kepuihmisyydestä. Oikeammin siitä, missä se oikein nyt piilottelee? Ja mitä se oikeastaan edes tarkoittaa?

Meille kepuihmisyys on paitsi meidän keksimä termi, myös arkijärkinen olemisen ja elämisen tapa.

Kepuihminen on naapurin Antti, jota kiukuttaa löpön hinta, mutta sitäkin enemmän se, ettei varaosaliikkeestä saa käsisuihkun tiivistettä. Kepuihminen on kymppivuotias, jota ärsyttää yhdistelmäluokka, mutta sitäkin enemmän nurmikolla paljasta jalkapohjaa polttelevat nokkoset. Kepuihminen on kasikymppinen Pipsa, jota raivostuttaa puhe eläkkeisiin koskemisesta, mutta sitäkin enemmän netin huijausviestit.

Kepuihmisenä Antti päätti, että uutta käsisuihkua hän ei osta vaan etsii riittävän pitkään - vaikka ulkomailta - yrityksen, joka myy käsisuihkun tiivisteitä. Antti nimittäin oli päättänyt korjata hanan itse. Viikolla kuulin, että Antti on onnistunut ja nyt hänellä on iso pussillinen hanan tiivisteitä. Onnea Antille, eipähän lopu huushollista kesken se sortti enää ikinä.

Kymppivuotias kepuihminen puolestaan keksi, että paras tapa estää nokkosten polttelu on teipata nokkoset peittoon jesarilla nurmikon pintaan.

Kasikymppinen taasen tiesi, että tehokkain tapa torpata kaikenlainen nettihuijaaminen on marssia pankkiin ja pyytää, että pankkikortti lukitaan koskemaan kaikenlaista nettiostiskelua. Sitä hän ei ottanut huomioon, että sen seurauksena sitä parkkisovellustakaan ei sitten saa käytettyä. Kepuihmiselle käy joskus myös noin, tekevälle kun tuppaa sattumaan.

Kepuihmisyydessä on kyse siitä, että on arkinen ongelma ja siihen itse keksitty ratkaisu. Kepuihmisyys on jättäytymistä poliittisen äärikoheltamisen ulkopuolelle. Se ei ole pelkuruutta eikä näköalattomuutta, se on aivan tietoinen valinta keskittyä elämisen tosiasiallisiin kysymyksiin, kuten Nissanin talvirenkaiden kuntoon tai Turun Taidemuseon infotiskille unohtuneeseen museokorttiin.

Kepuihmisyydessä ei ole kyse puoluekirjasta, kepuihmisyys on sekoitus maalaisjärkeä, luovuutta ja valmiiksi ladattuja otsalampun pattereita.

Väitän, että suomalaisista suurin osa on kepuihmisiä. Tai ainakin he haluaisivat olla. Kyvykkäitä ja kekseliäitä arjen sankareita. Se on kokonaan eri kysymys, osaako Keskusta heille nyt puhua?

Tiina Aalto

Kirjoittaja on Timo Kauniston vaalipäällikkö - kepuihminen - joka ei taaskaan seurannut täysistuntoa, sillä samaan aikaan piti ratkaista tulevan viikon muuttuneet työvuorojärjestelyt.