Timo Kaunisto

  KOKOAVA VOIMA

TIMO   |   VLOGI   |   TEEMAT   |   MATKAN VARRELTA   |   BLOGI   |   KALENTERI

Anteeksi

Syksyllä 1994 – EU-jäsenyyskeskustelun riehuessa meillä kuumimmillaan – saksalainen Der Spiegel –lehti vertasi Suomen maatalouden tilannetta shakkiotteluun. Kas, Saksassa pelipöydällä vilistää sotilaan sijasta Bauer eli talonpoika.

Kun kysymyksessä on taktiikkapeli, on selvää, että tuon tuostakin talonpoika pyyhkäistään laudalta syrjään. Hänen perimmäinen tehtävänsä kun ei ole voittaa peliä vaan suojata kuningasta ja kuningatarta.

Saksalaislehden mukaan Suomessa oli kysymys juuri tuosta: meillä oltiin valmiita uhraamaan maatalouden edut, jotta vientiteollisuuden näkymät säilyisivät ja Suomi kytkeytyisi tiiviisti länteen.

Tuossa vaiheessa meillä jo tiedettiin, että Suomi ei ollut onnistunut EU-jäsenyysneuvotteluissaan maatalouden suhteen toivotulla tavalla. Esko Ahon (kesk.) hallituksen virallinen tavoite oli ollut saada aikaan uusi eurooppalainen tukijärjestelmä, joka tunnustaisi pohjoisten olosuhteiden erityishaasteen. Markkinoiden toimivuudessa hallitus luotti Itämeren suojaan: se arveli, että saisimme touhuta täällä vailla suurta tuonnin uhkaa ja maatalouden tuottajahintasokin ylittäisi muun EU:n jopa 15 prosentilla.

Pysyvää järjestelmää ei tullut. Sen sijaan tuli maan jakaminen kahteen alueeseen ja jatkuvat tukineuvottelut sovittujen poikkeusten jatkoista. Ruokakaupasta tuli jäsenyyden myötä rahantekokone, joka puri vuosi vuodelta talonpoikaa ja teollisuutta ahtaammalle.

Jälkeenpäin voidaan miettiä, olisiko tehty viisaasti, jos olisi tukialuesotkun sijasta tartuttu komission jo silloin esittämään LFA-tuen venyvään käyttöön. Se olisi toki edellyttänyt myös kotimaisen maatalousajattelun yhtenäistämistä postinumeroon tuijottamatta. Yhtä kaikki, kova sopeutuminen olisi ollut edessä silloinkin.

En tuo tätä esille katkeruudesta siihen, miten asiat ovat menneet – vaikka sekin kieltämättä välillä rassaa. Muistoni herätti oman puolueeni Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän haastattelu lauantain Helsingin Sanomissa. Siinä Sipilä pyytää anteeksi 90-luvun alun yrittäjiltä, jotka joutuivat joustamattomien pankkien, devalvaatioiden ja valuuttalainojen uhreiksi. Sipilän mukaan tämä vei monelta uskon poliitikkojen toimiin.

Ajatus on kaunis. Vääryyttä on tapahtunut ja monen elämä pilattiin pitkillä veloilla. Samaan aikaan pankit livahtivat kohti leveän leivän aikoja.

Jos tälle linjalle lähdetään, niin kyllä EU:n runtelemalta maaseudultakin voisimme pyytää anteeksi. Mutta tarvitaanko sellaista? Eikö se vain veisi ajatuksemme taaksepäin ja toisi mustia muistoja?

Kaikki puhuvat nyt uudesta kasvusta, joka lähtee etupäässä maaseudulta. Biotalous on jo kohotettu melkein messiaan rooliin. Luonnonvarojamme ja niiden osaamistamme nostatellaan hurmoksen hengessä. Maatalouden tämän päivän murheet siitä ovat sivussa, toki.

On siinä tuon EU-reuhaamisen katumusta ja anteeksipyyntöä ainakin vähän joukossa. Kyllä se kelpaa. Etiäppäin vain mutta yhdessä tekemisen meiningillä tällä kertaa.

Maaseutu kuuluu kaikille vaikka se meirän onkin…

timo.kaunisto63@gmail.com