Laitila 4.3.2007
Asuminen elinkeinona
Järjestimme tuossa mennä viikolla Kyläpoliittisen Ehtoon vuoden kylässä, Laitilan Untamalassa. Nimikin jo sanoo, että tarkoitus oli herätellä näkökulmia kylien kehittämiseen näin vaalien alla. Että olisiko lainsäätäjillä ja yhteisen rahan vartijoilla jotain erityistä annettavaa kylille.
Hyvää keskustelua tulikin, mutta enimmäkseen saimme poliitikot puhella keskenämme. Liekö kehittäjillä jokin ankara hanketyön raportointijakso meneillään. Vai sattuiko digiboxin asennus samalla ehtoolle, mene ja tiedä. Noin yleisesti ehkä on niin, että maassa on asiat enimmäkseen hyvin. Vai onko tulkintani protestien laimeudesta oikea?
Joka tapauksessa laajempi maaseudun kehittämistyö – omaehtoisuusko nyt oli se oikea laatusana – on saanut monella kylällä uutta puhtia. Enää ei ole tarvis toimia pelkältä talkoopohjalta, sillä pientä yhteiskunnan panostakin on erilaisiin hankkeisiin saatavilla. Monenlaista tutkimusta on tehty työn tukemiseksi, kaikkea nolla- ja huippututkimuksen välimailta. Ja maakunnat ovat kiitettävästi palkanneet kylätoimintaa sparraavia kyläasiahenkilöitä.
Silti kylien ja seutujen kehitys on pitkälti kiinni tulisieluista, niistä jotka johonkin asiaan tarttuvat ja saavat toimeksi. Ei se aina ole kylän sijainnistakaan kiinni. Melkein voi sanoa, että kurjuus tässä tapauksessa jalostaa, sillä muuttotappiotalkoista on monen kulmakunnan nousu alkanut. Aika usein on lähdetty puolustamaan sitä viimeistä julkista palvelua eli koulua.
Tämä taistelu on loputonta. Tai ainakin se on jatkuvaa hereillä oloa. Nyt, kun kunnissa kuohuu palvelurakenneuudistus, kulmakunnat ovat syystäkin varpaillaan. Isoissa ratkaisuissa tulee herkästi mittatappioita eivätkä pienet tärkeät asiat erotu suurten säästöjen hakureiteillä. Tähän Paras-hankkeeseen on kuitenkin kirjattu vaatimus lähipalvelujen säilyttämisestä. Siitä me eri puolueiden ehdokkaat olimme kovasti samaa mieltä. Saas nähdä, vieläkö olemme samaa mieltä, kun kunnanvaltuustoissa tulee napin painalluksen paikka.
Maaseudun ja kylien kehittämiseen on rahaa tarjolla. On myös ihmisiä, jotka ovat tottuneet hankemaailmassa toimimaan. Mutta byrokratiaan ei ikinä totu. Kun nämä kylien asiat yleensä ovat tuollaisia ihmisen kokoisia ja näköisiä, tuntuu vastapuolelta nouseva Brysselin linnake ylivoimaiselta. Se vaatii hankesuunnitelmaa, raportointia, tiukkaa kirjanpitoa ja koohootee-tarkastuksia. Väsyyhän siinä, energisempikin kehittäjä.
Potin korjaa helposti paikallinen oppilaitos tai muu yhteisö. Siellä syntyy suunnitelma virkatyönä, kirjanpito on omasta takaa ja suhteet kuntarahaan lähellä. Ja taas tuli joku työllistettyä.
EU-politiikka ohjaa jatkossakin lisää rahaa juuri maaseudun kehittämiseen. Elinkeinot keräävät valtavirran, hyvä niin, mutta kyllä kylillekin purosia riittää. Hyvää asiaa ei vain pitäisi tällä paperityöllä tuhota. Parempi olisi tehdä niin kuin hyvin on.
Olin minä Ehtoossa pikkuisen kriitillinenkin. En oikein hyväksy tätä sanapartta asumisesta maaseudun pääelinkeinona. Olen sen verran vanhanaikainen, että erottaisin vielä työn teon ja asumisen. Muuten taitaisi käydä niin, että eläkeläisyys on kohta koko maaseudun pääelinkeino.
Tietenkin, jos vihreiden malli perustulosta toteutetaan, niin sittenhän elinkeinomme on suomalaisuus.
tuulihaukka(a)lailanet.fi
< takaisin
