Laitila 24.2.2007
Unohtuuko Lahti?
Maastohiihdon MM-kisat ovat alkaneet hienosti. Tuossa olen niitä sivusilmällä ja –korvalla seurannut. Hiihdot ja hypyt sytyttävät yhä suomalaiset. Niissä on oikean urheilun meininkiä. Ei jalkapallon MM-karsintapelien aikaan kuule ihmisen torilla hihkuvan, kuinka Armenia voitettiin vieraissa. Mutta jostain kymmenen hiihtoperheeseen kuuluvan maan parisprinttimestaruudesta riittää kyllä riehuttavaa.
Niin, pikkuhiljaa tästä toivutaan. Monelle penkki- ja kuntourheilijalle Lahden MM-kisat olivat murhaava shokki. Ei ole kaikille hiihdon seuraaminen sen jälkeen maittanut. Ei riittänyt kotikisoissa yksi käry. Niitä tuli jonossa ja selitykset veivät pohjan kokonaiselta joukkueelta, johtoa myöten.
Pahinta oli tietysti viattomuuden menettäminen. Urheilumenestyksen ympärille kulminoitui koko pienen kansakunnan taianomainen tarina. Korpimetsien sankarit näyttivät maailmalle: Kolehmainen, Nurmi, Hakulinen, Takalo ja Marja-Liisa. Tietenkään Mattia unohtamatta, vaikka hänen ympärilleen jo rakentui toisenlaista sankaruutta ja saippuaoopperaa. Ja kaikki tämä suomalaisella lahjakkuudella, sisulla. Ja mustikkasopalla.
Soppaan oli vain joutunut tarpeettomia sattumia. Tieteellisen valmennuksen sivutuotteena tuli kemiaa, jolla kroppaan saatiin uutta virtaa.
Urheilujärjestelmä on sillä tavalla tullut dopingin kanssa nyt sinuiksi, että säännöt vaikuttavat suhteellisen kirkkailta. Testejä tehdään hyvin säännöllisesti ja kieltäytyminen testistä johtaa kilpailukieltoon, pitkään sellaiseen. Niin johtaa tietysti kärykin. Ja toisen käryn jälkeen passaa siirtyä kuntourheilun pariin.
Kestävyyspuolella käryt näyttävätkin vähentyneen, se on ainakin maallikon tunnelma. Maastohiihto ja pyöräily ovat olleet näitä tunnetuimpia doping-lajeja, mutta kyllä juoksijat ja kenttäurheilijatkin ovat parhaansa tehneet lööpeissä pysyäkseen. Monissa lajeissa on silti paljon opeteltavaa testaamisen suhteen. Esimerkiksi jalkapallo näyttää olevan vasta astumassa käryjen kirjoihin. Mutta satoa on kyllä korjattu silläkin puolella, esimerkiksi Italian liigassa. Tosin jalkapallon riesana ovat enemmän olleet sopupelit ja vedonlyöntisotkut.
Mietaan Jussi oli tuossa yhdessä tapahtumassani vieraana syksyllä ja kysyin, mikä vei puhtaan urheilun? Vastaus oli aivan klaari: raha tuli kuvioihin. Urheilijat eivät enää olleet pelkkiä sinivalkoisia sankareita vaan huipuille alkoi kertyä voitoista myös tiliä. Ja päälle rahakkaat mainossopimukset ja keikaroinnit firmojen mannekiineinä.
Tässä markkinatalousmaailmassa on tietenkin turha enää odottaa uhrimieltä. Jotenkin vain vanhanaikaiselle ihmiselle särähtää, kun hiihtäjä tai kiekkoilija kertoo lähtevänsä ”töihin” ladulle tai kaukaloon. Ehkä parempi olisikin vain hyväksyä raha ja urheilu vallitsevina tosiasioina ja keskittyä vähempään kansalliseen hehkutukseen.
Jos osaisi. Sitä paitsi sankaruutta tarvitaan. Mutta auttaako se suomalaisia pääsemään irti liikakiloistaan ja kohti terveellisempiä elämäntapoja.
Ehkä joitakin. Mutta moni odottaa kyllä vain sitä helppoa dopingia.
tuulihaukka(a)lailanet.fi
< takaisin
