






Laitila 4.2.2007
Miksei ruokaveron lasku kiinnosta?
Vaalikeskustelu on käynnistynyt. Joku sanoo, että puolueet kilpailevat tänä päivänä lähinnä samanlaisuudella, mutta kyllä erojakin löytyy. Äänestäjän ja poliitikon olisi tietenkin helppoa tarttua perinteiseen luokkataisteluretoriikkaan, mutta nyt vaaditaan enemmän. Pitäisi oikeasti osata sanoa, mistä on kysymys. Ja mitä päätöksistä seuraa.
Keskusta on ottanut yhdeksi pääteemakseen ruokaveron laskun viidellä prosenttiyksiköllä. Näin päästäisiin lähemmäksi eurooppalaista keskiarvoa. Efraim Elon laskuopin mukaan myös ruoan hinta laskisi. Ruokaketjuun syntyisi termin mukaan ”uutta dynamiikkaa”, mikä johtaisi myös uusien työpaikkojen syntyyn. Uudistus maksaisi valtiolle noin 500 miljoonaa euroa vuodessa. Tai oikeammin: valtion verotulot alenisivat tuon verran.
Tähän kruunulla on hyvin varaa. Valtiontalous hyrrää ylijäämäisenä ja jakovaraa on velkojenkin lyhentämisen jälkeen. Kysymys on siitä, mitä puolueet haluavat ja kenelle. SDP näyttää haluavan lisää rahaa suoraan palveluihin ja kokoomus veronalennuksia. Kumpikaan näistä suurista ei aktiivisesti kannata ruokaveron laskua.
Demarien käyttäytyminen ei yllätä. Puoluevaakunan tähkästä huolimatta kaikki, mikä haisee maa- ja elintarviketaloudelta, saa erikoiskohtelun. Enpä ihmettelisi, jos tällä suunnalla aloitetaan lintostelu maatalouden tukemisesta, kun ruoan kuluttajahintaa rasittavaa veroa pienennetään. Ehkä sekin närästää, että tällaisen veronkevennyksen tekisi eduskunta ilman, että SAK ja muut työmarkkinajärjestöt saisivat sanoa parlamentille, mitä tehdä kuuluu.
Kokoomuksen johdon nihkeys on sen sijaan erittäin yllättävää. Kokoomus on perinteinen veronlaskupuolue, mutta Kataiselle ei ruoka kelpaakaan kohteeksi. Tärkeämpää kuin tällainen sosiaalisesti oikeudenmukainen, jokaisen kukkarossa tuntuva lasku, näyttävät olevan hyvätuloisten veronalennukset.
Jos puolue on vastaan ei auta, jos puolueen maaseutumyönteiset ehdokkaat liputtavat veronalennuksen puolesta. Itsekin olen ehdokkaana (kesk.) ollut parissa väittelyssä Ilkka Kanervan kanssa, jossa varapuhemies on veronlaskua kannattanut, ihan aikuisten oikeesti.
Tiedän, että kokoomuksen vakaa ja vankka maaseutusiipi on veronalennusta ajamassa. Oikeastaan kysymys on myös kansallisen EU-sopimuksen toteuttamisesta. Aikanaanhan sovittiin, että ruokaveron korottaminen olisi väliaikainen. 12 prosentin verokantaan piti siis siirtyä jo vuonna 1998, Lipposen ykkössinipunan aikana.
No, me maanviljelijät tiedämme, miten yhtä ja toista noista sopimuksista jäi toteuttamatta. Ruokaveron lasku ei sinällään olekaan meidän toivomuskorissamme ihan kärkipäässä. Mutta koko elintarvikeketjun kannalta turhan korkean verokannan alentaminen on enemmän kuin suotavaa. Miksi näin tärkeän ja työllistävän toimialan pitäisi kärsiä vielä verohaitastakin?
Kritiikkiä tulee tietenkin siitä, että ei kauppa kuitenkaan alennusta vie hintoihin. Ja että ulkomainen ruoka saa ihan samanlaisen alennuksen kuin kotimainenkin.
No hätä. Mainittu kokoomus on kaivamassa myös Pertti Salolaisen naftaliinistä. Miehelle suomalaisen ruoan hinta on ollut aina sydämenasia. Näytönpaikkoja avautuu näköjään myös vanhemmalla iällä.
Ja ehkä saamme vielä Kirsi Pihankin nalkuttamaan sisäfileen verorasituksesta.
tuulihaukka(a)lailanet.fi
< takaisin