Laitila 10.12.2006
Pääpaikalla
Käväisin Brysselissä. En ole pariin vuoteen poikennutkaan. En ole kaivannut eikä siellä ole kaivattu.
Viidessätoista vuodessa on moni asia muuttunut. Lähinnä henkisesti. Brysselin keikasta on tullut arkinen asia. Entisaikaan silläkin keekoiltiin kuin kutsulla Moskovaan ikään. Puhuttiin tuttavallisesti osastonjohtajista, päälliköistä ja aina komissaarien kabinetin jäsenistä asti. Niihin oltiin jossakin seminaarissa törmätty. Komissaarejakin tunnettiin, oli käteltykin. Suomeenkin semmoisia kutsuttiin jatsia kuuntelemaan.
No nyt niitä komissaareja on niin paljon. Ei yhdisty nimi ja naama, kun jo jäsenvaltioiden määrässä tekee tiukkaa. Vuoden komissaari Olli Rehn sentään poikkeaa sen verran Suomessakin, etteivät taustat unohdu.
Mutta päätöksentekokone rullaa radallaan. Kuulinpa katsauksen siitä, miten pienen Suomen pienet maatalousasiat ovat putkessa. Maaseutuohjelma on syynissä, 141-sopuun viritellään jatkoa ja 142-artiklaa tarkastellaan muuten vain. Kun kotomaassa vartoaa vielä viisaiden miesten ja naisten kootut ajatelmat maaseutumme kilpailukykytekijöistä, on hauskaa luvassa koko ensi vuodeksi.
Jos nimittäin tuon maatalouspoliittisen patterin kääntää suomen kielelle, niin eihän tarkkailusta puutu kuin EU:n oma CAP-tuki. Ja senkin on rouva komissaari luvannut panna kesken kauden terveystarkastukseen. Toivottavasti siitä ei muodostu rasitustestiä.
Onpa niistä neuvotteluistakin tullut arkisempia. Enää ei Suomen kansa vartoa kotomaassa valveilla, että saadaanko sitä maatalousrauhaa hierotuksi. Vastapuolellakaan ei enää ole huonosti käyttäytyviä kreikkalaisia pikkukihoja vaan hyvin asiamme tuntevia suomalaistaustaisia virkamiehiä. Jälkeen tulevien arvioitavaksi jää, kumman kanssa oli helpompi neuvotella.
Itse melkein sanoisin, ettei kummankaan.
Tuon edellisen tasavallan Suomessa syntynyt talonpoika tottuu tähän Brysselin koneistoon huonosti. Järjestelmään kyllä turtuu. Siinähän tuo menee kun ei valita. Vielä tämä koetaan sen verran kansalliseksi asiaksi, että motivaatiota riittää maaseudun etujenkin puolustamiseen. Mutta kai se joskus tulee ensimmäinen ei kepu-kokoomus –taustainen ministeri hallituksineen. Näistä asioistahan kuuluu kyllä neuvotella kotomaassa, mutta sopua saati yhteisymmärrystä ei tarvitse syntyä.
Nuoremmalla polvelle tuo brysselöinti voi olla helpompaa. Jos vielä 80-luvulla opiskelu tai harjoittelu ulkomailla oli harvinaista, niin nyt se on melkein olennaista. Lentokentät ovat tälle porukalle rautatieasemia tutumpia eikä englannin kielen puhuminen tuota ongelmia. Muista kielistä tai kulttuureista ei nyt niin lukua taida ollakaan.
Kirkonkylä on mennyt kauemmaksi. Maailmankylä on tullut lähemmäksi.
tuulihaukka(a)lailanet.fi
< takaisin
