Pieni alvi-seikkailu
Kaikki seikkailut eivät ole suuria, mutta pienistäkin seikkailuista kertyy – no, kokemusta ainakin.
Tarinan alku on runsaan kahden vuoden takaa. Pieni ja hetken aikaa uinunut pienviljelijäyhdistyksemme päätti hankkia lautasmuokkaimen. Tarjouskilpailun jälkeen päädyttiin ruåtsalaineen laatuun. Semmonen kolmemetrinen perässä raahattava pellon yleiskone.
Kilohinta oli kohtalaisen kova, mutta sellainen päätettiin hankkia. Samalla sovittiin, että pitkään vanhaan maailmaan ankkuroitunut yhdistys ajetaan arvonlisäverokantaan kiinni. Toisin sanoen tehdään toiminnasta alvillista.
Eikö mitä, yhdistys löytyi kuin löytyikin verottajan luetteloista ja valmistelija käski pistää kupongin tulemaan. Kyllä tuolla toiminnalla verovelvolliseksi pitäisi päästä. Täytin pumagan ja pistin eteenpäin Turkuun Lääninverovirastoon. Eihän siinä montakaan päivää mennyt kun posti toi päätöksen. Avasin sen ja totesin tylyn päätöksen: hakemus on hylätty. Verottajan mielestä yhdistyksellä on liian vähän toimijoita. Hakemuksessa heitä oli lueteltu seitsemän aktiivikäyttäjää. Lisäksi tulivat vielä satunnaiset vuokraajat.
Siinä hetken ihmettelin, että kuinka nyt tolla tavalla tylysti. Kiirettäkin oli, puintiaikaa ja sen semmoista. Meinasin jo koko homman jättää, mutta ajattelin, että aina tämän asian nyt voi vielä hallinto-oikeudenkin riesaksi lähettää. Tein vähän tarkemmat perustelut, taisin kysyä MTK:stakin asiaa ja kuvasin yhdistyksen toimintaa pidemmältä aikaväliltä.
Nyt meni hiukan enemmän aikaa., mutta keväällä saimme postia hallinto-oikeudelta. Päätös kumosi yksimielisesti Lääninveroviraston kannan. Uusi päätös oli mennyt Lääniin sen verran sutjakasti, että kuukausialvin ilmoituspaperit tulivat melkein uuden päätöksen kanssa yhtä aikaa. Ja taas saimme selittää verottajalle, että toimintamme on sen verran rahaliikenteen osalta syyspainotteista, että kuukausi-ilmoilla nyt välttämättä niin kauhean kiirettä.
Ei se vielä tähän jäänyt. Kun sitten haimme konehankinnan osalta alv-palautusta, tuli taas läänistä kielteistä postia. Kuitti ei kuulemma ollut asianmukainen. Aikaa selvitykseen niin ja niin monta päivää. Tässä vaiheessa yksinkertaisen talonpojan huulilta kirposi äänekäs kirosana, mutta lieventävänä asianhaarana pidettäköön sitä, etteivät lapset olleet kuulolla.
Yhteys vain herra Hankkijaan ja kirjasimme tapahtuneen kaupanteon inhorealistisetkin yksityiskohdat verottajalle osoittamallemme tositteelle liitteineen.
Ihme oli tapahtuva. Tilille rapsahti palautus ja vielä 4,33 euroa korkoa päälle. Vain runsaat kaksi vuotta projektin aloittamisen jälkeen.
Emme ole katkeria. Ihmettelemme vain. Joku simputuskielto pitäisi tännekin saada.
Verottaja on kuulemma keskittämässä toimintojaan maakuntien pääkaupunkeihin. Alueille jäisi vain palveluluukkuja.
Sitä on syytä kaikin keinoin vastustaa. Jos jossain edes yritetään ymmärtää meidän yksinkertaisten maanäijäin touhuja, niin sitten lähellä sitä touhuilua.
Yritetään oppia rakastamaan lähiverottajaamme, mekin.
tuulihaukka(a)lailanet.fi
< takaisin
