






Laitila 24.9. 2006
Lähtö tuli
Maailma on tyly. Lähtö tuli Ilta-Sanomien päätoimittajalle Ape Pietilälle, ennen kuin ehti kissaa sanoa.
Onneksi on korkeasuhdanne ja työvoimasta pulaa. Ei tarvitse Aapeen pitkäksi aikaa jäädä miettimään ansiosidonnaisensa riittävyyttä. Jos vaikka meriteollisuuteen. Levyhalleissa kaivataan paljon miehiä, jotka osaavat iskeä tyhjästä kipinää.
Henkilökohtaisesti en jää kauheasti suremaan. Samalla muistan, että uusia valtakunnanmarmattajia tulee. Uutta on se, että niitä myös menee. Ei enää sillä vanhalla kaavalla, että lähdettiin kun tuli riittävän tiukka myllykirje. Nyt on mentävä, kun myynti ei kehity.
Syystä voi olla montaa mieltä. Iloita täytyy siitä, että ei ihmisiä sittenkään kiinnosta poliitikkojen, urheilijoiden ja muiden julkkisten elämän kohtuuttoman kova ja monta kertaa vailla perusteita oleva rääpiminen. Se johtopäätös on tehtävä, jos kerran Iltiksen myynti ei kehity, mutta sen kilpailijan kehittyy. Ja kilpailija on hakenut poliitikkojen ja julkkisten perusteettoman rääpimisen lisäksi vähän pehmeämpiä aiheita sivuilleen.
Huolestunut täytyy olla siitä, että raha ratkaisee aina vain enemmän. Varakas lehtitalon isäntä Erkko on vaatinut julkisesti tiukempaa otetta yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta kun se myynti ei kehity, niin lähteä täytyy.
Tiedotusvälineet ovat vallan vahtikoiria, mutta koira on kasvanut kovin vahvaksi. Kaukana takana ovat ihanteellisen Suomi-journalismin ajat, jolloin taisteltiin kansakunnan itsenäisyyden ja rahvaan siveellisen sekä hengellisen tason kohottamisen puolesta. Ja siinä sivussa vahvasti puolueelliset journalistisankarit tuuppivat pikkuisen keskenään. Sivistämisestä on tullut tiedonvälitystä. Ja lehtitaloista melkoisia kassakoneen pyörittäjiä.
Ehkä on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä, mutta kaikella on yleensä rekyylinsä. Maataloutta, tukijärjestelmää, ylituotantoa ja ympäristöharmeja ammuttiin tosi kovilla reilun kymmenkunta vuotta sitten. En väitä että Ape Pietilöiden sairas maatalousviha olisi laantunut, mutta kansakuntaa nämä jutut eivät tosissaan liikauta.
Nyt, kun sama tyyli yritettiin laajentaa koko yhteiskuntaan, ei sekään enää ime. Olisiko lukeva kansa kuitenkin pääkaupungin lööppitoimittajia fiksumpaa.
Todennäköisesti ei. Ilta-Sanomia myydään silti lähes miljoona kappaletta päivässä. Sen myynti vain ei kehity.
Lohdullista silti, että herra se on herra päätoimittajallakin. Nuorena toimittajankloppina sain pari kertaa puhelun Kauppiaskadulle. Hyvin tuntemani Erkki Myllymäki Raisiosta tiedusteli, tietääkö arvon taloustoimittaja, miten tämän Turun Sanoman kestotilauksen saa perutuksi.
Naureskelin, etten taida tietää, mutta kysyn päätoimittajalta.
Peevelin hyvä konsti vaikuttaa, muuten. Ellei jopa ainoa.
tuulihaukka(a)lailanet.fi
< takaisin