Laitila 9.4. 2006
Eurotorpparit
Isoisäni isä oli torppari. Alun perin Loimaalla, mutta kun tämän isästä loppui henki, niin samalla loppui myös torpan kontrahti. Talon nuoremman veljen pojan piti hakea uutta paikkaa.
Sellainen löytyi alun toista sataa vuotta sitten naapuripitäjästä, Alastarolta. Niitä muutaman hehtaarin paikkoja, joihin tultiin ja mentiin. Meikäläiset sattuivat sitten jäämään.
Eivätkä ihan ilman omaa syytä. Parissakymmenessä vuodessa oli isolle lapsiparvelle tehty omat torpat samoilta seuduilta. Peltoa oli raivattu niin, että vuonna 1912 päästiin käräjille asti, isäntätalon haastamina. Ahneutta, pelkoa, kateutta, mitä lienee ollut. Torpan kontrahdissa kun oli tarkkaan määrätty mitä piti ja sai tehdä, taikka töllistä pois.
Torppa jäi käräjiltä käteen ja tuli vapautuslain jälkeen omaksi. Osaan kuvitella, miltä Mikko-papasta tuntui kun taksvärkkipulikka poltettiin saunan pesässä ja ruvettiin itsenäisiksi pientalonpojiksi.
Aikansa kutakin, mutta tulipa eurotorpat mieleen kun luin HK-Ruokatalon uuden pomon haastattelua Satakunnan Porvarista. Kai Seikku siinä tyynesti toteaa, ettei hänen tehtävänsä ole huolehtia tuottajahintojen kehityksestä vaan tuottaa (pörssi)omistajille voittoa. Että tehköön Valio maidon hintojen kanssa mitä haluaa, mutta hänpä hakee nyt ulkomailta ostettavaa.
Tiedä häntä sitten, onko tuo firman politiikka niin olennaisesti muuttunut, mutta ainakin tämä entinen reklaamimies osaa sanoa viestinsä kiemurtelematta. Kysymys on voiton maksimoinnista. Piste.
Kuuluisat markkinavoimathan pitävät tällaisista viesteistä ja osake on noususuunnassa. Äänivaltaisilta omistajilta, siis meiltä torppareilta, ei ole kuulunut isompaa. Kontrahti on nimittäin nytkin kova: jos rupeat pullikoimaan, niin töllistä pois. Ehkä onkin helpompi lyödä painetta tukipolitiikkaan kuin markkinahintapolitiikkaan. Sitä paitsi: avittaa talo sen verran, että konttorista voi hakea lapun, jolla valtion korkotukilainan maksuun saa lykkäystä. Jospa se legendaarinen ensi vuosi olisi taas parempi.
Nyt puhutaan yhteiskuntavastuusta. Siitä, että markkinavoima on hyvä renki, mutta pirun huono isäntä. Täällä mekin vähän naureskelemme paperimiehille, joiden korporatiivinen uho on saamassa tylyn lopun. Turhaa on toisen tylyttämiselle ilkkua. Itse olemme vähintäänkin samassa asemassa. Tehdäänkö meistä tosiaan taas torppareita ja mäkitupalaisia globalisaation varjolla.
Vastavoima se on oltava markkinavoimallakin. Osaamista kauppaavat, mutta täytyy olla muitakin emmeitä. Jos eivät asenne ja teot suomalaisen työn ja tekemisen hyväksi muutu, kyselemme kohta, että mitä tänne oikeastaan jää. Paitsi rappeutunut hyvinvointiyhteiskunta, jota muutama jäsenkirjademari hoivailee.
Lihafilosofiasta vielä: minä en tahdo ymmärtää, että toimitusjohtaja julkisuudessa niin kovasti kyseenalaistaa omien tuotteidensa laatua ja kehitysastetta. Oikeassa on tasan tarkkaan siinä, että askeleen kuluttajan edellä olisi hyvä pysyä.
Mutta harvemmin vaikkapa Mersun johdolta kuulee, että auto on ajasta pois.
tuulihaukka(a)lailanet.fi
< takaisin
