Laitila 23.7.2006
Tuskan lähteellä
Tästä maataloustukien julkistamisasiasta näyttää tulleen alalla kesän uutinen. Luen nykyään huonosti lehtiä, mutta en ole pannut merkille, että tukien julkistamista olisi meillä erityisen painavasti vaadittu. Muualla Euroopassa sitä silloin tällöin kuulee.
Kai asialle joku perusta on, koska johtavia maatalouspoliitikkoja – kuten Timo Kalli, Sirkka-Liisa Anttila ja Eero Lämsä – ovat asiaan kantaa ottaneet. MTK:n puheenjohtaja Mikke Hornborgikin otti Kalevan mukaan kantaa tukien julkistamisen puolesta, mutta myöhemmin selvisi, että kysymyksessä oli väärinkäsitys. Tähän selitykseen tosin toimittajakunnassa uskotaan enää erittäin harvoin. Joka tapauksessa MTK nyt vastustaa.
Itse olen useimmiten ollut sitä mieltä, että tieto ei tuskaa lisää. Kokemus taitaa tehdä minusta tässäkin asiassa konservatiivin.
Tulin vastaamaan MTK:n tiedotuksesta nuorena kloppina kesäkuun alussa 1990. Saman päivän ehtoona kun astuin palvelukseen silloinen A-studio esitti toimittaja Olavi Sadeojan puolen tunnin likasankodokumentin maatalouden tuesta, lähinnä vientituesta. Se oli kova sisäänajo uuteen ammattiin. Ei siinä käyty mitään liberaalin sivistynyttä keskustelua maatalouden kehitysnäkymistä, vaan tempaistiin päin näköä, niin että takaraivossa rämisi.
Ei laatujournalismi maatalouskysymyksissä muutoinkaan ollut niin kovin suuressa huudossa 90-luvun alussa. Asia oli erittäin poliittinen, jolla kyykytettiin paitsi MTK:n valtaa myös maanviljelijöiden puolueeksi nimettyä Keskustaa.
Kun vaalit oli käyty 1991, asia rauhoittui. Tuli ihan oikeaa tekemistä, kuten päälle kaatunut lama ja laukkaaminen EU-jäsenyyteen. EU-neuvotteluissa tukiasiat taas olivat otsikoissa päivästä toiseen, mutta jälkeenpäin arvioiden tukitotuus taisi selvitä – jos ei voittajana, niin ainakin toipilaana. Kun sitten todettiin jäsenyyden tuoma alasajo, nähtiin sellainenkin ihme kuin asiallinen ja rohkaiseva maatalouskeskustelu pääkaupungin mediassa. Tämä linja on myös melko pitkälti pitänyt.
Maataloustukien suuri ongelma on, että yleisesti ihmiset ymmärtävät niin vähän raha-asioista. Toimittajanalkuna minua opetettiin käyttämään korkeintaan kuukausipalkan suuruisia summia jutuissani. Sen voi kuulemma käsittää, ei miljoonia eikä tuhansia miljoonia. Oma kokemus on siis taustana kun asioita hahmotetaan.
Mitähän siis viiden euron korotuksen 500 euron eläkkeeseensä saanut tuumaa tutun viljelijän maataloustuesta? Tuskin hän on tyytyväinen, vaikka pitäisi olla, sillä tuen ansiosta tuo mitätön korotuskin tuo jonkin sortin ostovoimaa lähikaupan ruokakassalla. Tuskin hän selitettynäkään ymmärtää maatilan brutto- ja nettotulojen eroa, kun meikäläisen on vaikea selittää sitä yliopiston käyneille siskoillenikaan.
Voi olla, että maataloustukien julkisuus, mikä siis tarkoittaa nimiä ja rekistereitä, liukuisi nopeasti pintajulkisuuden jälkeen pois muodista. On todennäköistä, että eniten keskusteltaisiin ”julkkisviljelijöiden” tuista. Siis mainittujen poliitikkojenkin ja Nalle Wahlroosin. En ole kyllä aivan vakuuttunut siitä, että se keskustelu avartaisi näkemyksiä maataloustuen tarpeesta.
Tuki-sana on Suomen kielessä luvattoman huono. Englanniksi tuelle löytyy viisi-kuusi käytettyä synonyymia. Sanoilla on merkitystä, ainakin kun puhutaan rahasta ja rakkaudesta.
Saati sitten maataloudesta.
tuulihaukka(a)lailanet.fi
