Laitila 13.8. 2006
Pelin säännöt
Miljoonavilppi on aika kova ja tuntematon sana suomalaisessa maatalouskulttuurissa. Noin räväkästi uutisointi kuitenkin aloitettiin esimerkiksi Turun Sanomissa, kun puheena olivat kanayrityksille maksetut kansalliset tuet.
Eipä Valtiontalouden tarkastusvirasto muutoinkaan ole EU-aikana juuri maataloustukia tarkastellut, enpä ainakaan muista. Nyt tuli rankka raportti aika kovin johtopäätöksin. 20000 eläimen tilakohtaista tukirajaa on kierretty, viranomaisten ohjeet ja valvonta ovat olleet puutteellisia, onpa annettu jopa ymmärtää. Summat yksittäisillä tuensaajilla nousevat varsin suuriksi.
Tällainen tukikatto on poikkeuksellinen. Broilermies, sikayrittäjä tai lehmänlypsäjä saa rakentaa tukeen oikeuttavaa tuotantoa senkun paikallispankki ja ympäristölupa kestää. Kananpitäjiltä ovat olleet investointituetkin itse tuotantoon vain kaukainen haave TE-keskuksen listoilla. Ja kuitenkin alalta on edellytetty tuottavuuden nopeaa kasvua. Kaikki tämä erittäin kurjan tuottajahintatason vallitessa.
Silti tukikaton ajatus ja kirjaus olivat mielestäni alusta saakka selkeitä. Suomi-politiikan perintönä alalla oli liikaa kapasiteettia eikä kaaosta haluttu pahentaa. Asetettiin, pitkälti tuottajien toivomuksesta, tuo 20000 eläimen tilakohtainen raja. Perään tuli myös lisäkaneetteja siitä, mitä rajalla oikein tarkoitettiin. Olen varmaan perus-MTK-hapatettu, mutta kyllä minä ymmärsin, mitä tuo raja tarkoittaa.
Viranomaisille tulkinta ja etenkin ohjeistus näyttää olleen paljon vaikeampaa. Oli tapauksia, jossa vanhempien tilan tukipomssin rinnalle tuli lasten yksiköitä. Kaikki olivat viljelijöitä, niin kuin pitääkin. Oliko tämä tukirajan kiertoa? Kysytään Nykäsen Matilta: ehkä oli, ehkä ei.
Sitten tuli osakeyhtiöitä. Kaikilla tilatunnukset ja tukipaperit reilassa. Ei muodollista huomautettavaa ja se riitti viranomaisille.
Kaikkein ikävintä on, että Oy-malli kelpasi joillekin viranomaisille, mutta toisilta tuli jyrkkä ei. Eroja on kunnittain ja TE-keskuksittain. Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa kävi, mutta Satakunnassa ei. Ja mikä kelpasi toisaalla ei käynytkään vaikkapa Laitilan kaupungissa.
Turha kai erikseen korostaakaan, että ministeriö jätti maaseutuasiamiehet kylmästi yksin. Selkeitä ohjeita sai pyytää ja olla ilman. Ja päätöspaperissa – myönteinen tai kielteinen – on kumminkin maaseutuasiamiehen allekirjoitus.
Nyt tarvitaan ainakin kahta asiaa. Viileää tapauskohtaista harkintaa tapahtuneen suhteen. Ja selkeitä, rakennemuutoksenkin huomioivia yhtenäisiä pelisääntöjä.
Puheet kansallisen tuen poistamisesta ovat huolestuttavasti lisääntyneet. Ne ovat varmasti Brysselissä mieluista kuultavaa, mutta ei niillä perusteita ole ennen kuin Suomi on pysyvästi siirretty Keski-Eurooppaan.
Muistaa täytyy sellainenkin, että tässä on kanaloissa edessä kova laitteiden uusimisen urakka. Tuo kanan hyvinvointi kun vaatii taas uutta tekniikkaa.
Ei sekään ilmaista ole.
tuulihaukka(a)lailanet.fi
