Laitila 2.5.2009

MT / Kolumni / Timo Kaunisto

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen haastoi viime viikolla Keskustan seminaarissa talkoisiin. Pitäisi kasailla kokoon niitä asioita tai palveluja, mistä ylityöllistetyt mutta alirahoitetut kunnat voisivat luopua. Tai jos ei luopua, niin ainakin järjestää toisella tavalla, vaikka sen pelätyn kolmannen sektorin työnä. Siis sen, joka sossujen mielestä syö näitä hyvinvointivaltioita iltapalaksi.

Lehtitietojen mukaan Kietäväisellä oli lievää turhautumista puheenvuorossaan. Hän loihe lausumaan, jotta "aina kun jotain esittää, niin eduskunnassa on 200 savikiekkoampujaa vetämässä niitä alas."

No niin. Kun en ole valioampuja, niin ajattelin lingota pari kiekkoa taivaalle. Minun mielestäni alkaisi nimittäin olla korkea aika miettiä, pitääkö maatalouden lomitus yhä hoitaa kuntien kautta.

Juu tiedän kyllä, että viimeisessä remontissa lomitus meni Melan hallinnoimaksi. Tosin homma hoituu aiempaa suurempien paikallisyksiköiden kautta toimeksiantosopimuksilla. Ei ole sinällään isoa valittamista, mitä nyt lomitusta ei aina tahdo saada haluamalleen ajankohdalle. Ja tietenkin lomittajissa on suurta vaihtuvuutta, eli opetushommiin kuluu kohtuuttoman paljon aikaa.

Itse olen aiemminkin esittänyt, että lomituksen rakennetta voitaisiin keventää ottamalla käyttöön lomapalveluseteli. Tämä tietysti tarkoittaa, että silloin pitäisi olla myös vastinkappale eli lomitusta tarjoava yritys. Voisi se olla nykyinenkin yksikkö, mutta voi olla, että haluttua joustavuutta ei tällä rakenteella saada vaikka tahdottaisiinkin.

Lomitus luotiin 70-luvulla ja silloin sen runnoivat kunnille demarit. Ala ei sitä välttämättä halunnut. Kunnille lomitus on tähän asti ollut kohtuullisen hyvä nakki. Kuluthan on maksanut sosiaali- ja terveysministeriö eli eipä siinä omaa rahaa ole kohtuuttomasti palanut. Mutta aikaa ja tupakkia kuluu, liekö se kunnan perimmäinen tarkoitus?

Ruotsissa vastaava operaatio tehtiin jo muistaakseni 90-luvun alussa. Siellä lomituksen ehdot eivät ole olleet aivan yhtä suotuisat kuin meillä Suomessa. Käsittääkseni järjestelmä kuitenkin toimii valtion avustamana ja yksityiseltä pohjalta. Niin sen kuuluisikin mennä, sillä lomitus on tärkeä osa maaseudun sosiaaliturvaa.

Nyt, kun palveluseteliä tuodaan tosissaan sosiaalitoimen välineeksi, olisi hyvä aika pohtia myös järjestelmän käyttöönottoa lomituspuolella. Tätä kysymystä ei kannata lähteä kauheasti ideologisoimaan, vaan lähteä käytännön toimivuudesta.

Tulevassa maaseutuselonteossa tullaan vahvasti ottamaan kantaa kolmannen sektorin toimintaan maaseudun palvelujen ylläpitämisessä. Vaikka kysymys on toistaiseksi vain ajatuksesta, kannatan sitä jo nyt.

Maaseudun haasteellisin osa tulee ilman muuta olemaan harvaan asuttu maaseutu, jota määrällisesti suurin osa Suomea on. Kuntaliitokset ja väestön poismuutto puhkovat turvaverkkoja, joita kunnat ovat tähän asti järjestäneet. Tilalle on pakko saada uutta.

Järjestöjen ja yritysten apuun luotetaan. Mutta palvelutuotanto ei tule onnistumaan, jos jo lähdössä lyödään tiukkaa normikuormaa. Tukea ja ohjausta tarvitaan, mutta myös ennakkoluulotonta joustoa.