Maaseudun Tulevaisuus 6.4.2009 kolumni

Hallitus lupasi ohjelmassaan uudistaa jätelainsäädännön. Asia onkin menossa vahvasti eteenpäin, kun ministeri Paula Lehtomäki on tuomassa eduskuntaan esityksen.

Äkkiseltään laki jätteistä ei kuulosta kovin mediaseksikkäältä. Näkökulma muuttuu, jos ottaa perspektiiviä vaikkapa jätteenpolton tai kaatopaikkojen nostamista kansanliikkeistä. Me ja meidän elämäntapamme tuotamme jätettä, joka sitten pitäisi hoitaa siististi pois häiritsemästä.

Määrittely on peruskysymys. Mitä jäte oikeastaan on? Ja miksi toisen jäte onkin toisen raaka-aine?

Aina asiat eivät olekaan yksiselitteisiä. Tavara voi olla roskaa tai rikkauksia näkökulmasta ja elinkaaren vaiheesta riippuen. Joka tapauksessa se on harhaluulo, että meillä Suomessa ollaan erityisen nuukia käyttämään kaikki raaka-aineet hyödyksemme. Kaatopaikoille – joista muuten pyritään lopullisesti eroon – päätyy viidennes jätteistä. Jätejalanjälkemmekin on suuri.

Uudella lailla pyritäänkin edelleen vähentämään kaatopaikoille menevän roskan määrää. Kotitaloudet on jo kohtalaisen kiitettävästi opetettu lajittelemaan, mutta vielä on parannettavaa. Fiilattavaa on siellä täällä, teollisuudesta maatalouteen. Kun hyötyerät saadaan kiertoon, otetaankin lopusta sitten energiat talteen polttamalla.

Kuulostaa pelkästään hyvältä. Mutta jätteeksi määrittely tuottaa usein myös tuskaa. Tähän asti esimerkiksi kotieläinten lanta on saatu pidätettyä jätemääritysten ulkopuolella. Lantahan on, niin kuin hyvin tiedämme, kierrätysravinteita sisältävä arvokas hyödyke. Mutta jos lannasta ährätään energiaa kaasuttamalla tai peräti polttamalla, tullaan aivan uusiin ulottuvuuksiin. Niistä on maalaisjärki kaukana.

Hyväksi esimerkiksi käy hevosenlanta. Eduskunnassa on paljon tämän eläimen ystäviä, jotka välillä pitävät lanta-asiasta enemmän ääntä kuin maailmantalouden tilasta, mutta vieläkään emme saa polttamalla hyödyntää tätä sivuvirtaa. Ei käy, kun tulkinnat kieltävät. Ruotsalaiset tulkinnat eivät kiellä, vaikka samassa EU:ssa ollaan. Nyt tähänkin toivotaan tarkennusta.

Voi tietysti kysyä, miksi tallin saa perustaa ilman kunnon toimivaa suunnitelmaa syntyvän lannan levittämisestä. Eihän sikalaakaan ilman peltoa voi pitää, käytännössä. Joka tapauksessa monet sikalatkin ovat jo perheviljelmäkoon ohittaneet: polton perään kysellään täälläkin. Tämä lehti raportoi taannoin Tanskasta, jossa liete separoidaan ja kuiva-aine poltetaan. Tai eivät haastatellut isännät sitä julkisesti myöntäneet, mutta eivät kieltäneetkään.

Parempi olisi, että lanta pysyy yleensä jäteasioiden ulkopuolella. Parempi on silti viranomaistenkin tunnustaa tosiasioita ja hakea parhaita mahdollisia tilakohtaisia ratkaisuja.

Oma lukunsa sivutuotteiden puolella ovat bioenergiaksi kelpaavat materiaalit. Voi että osaa Evira olla hankala! Uudessakaupungissa toimiva yritys on innovoinut kalanperkuujätteistä biodieseliä. Voitte arvata, että tätä tuotetta muuten sitten pestään ja putsataan kemikaaleilla, vaikka käyttökohteena on lähinnä lämmityskattila. Miksi äärimmäiset bioturvallisuus- ja puhtaustulkinnat? No, varmuuden vuoksi.

Jätelaki on suuri kokonaisuus. Ajantasaistaminen on erityisen paikallaan, toivottavasti mukaan saadaan myös sopivasti maalaisjärkeä. Näihin bisneksiin kun se on ensimmäinen edellytys.