Laitila 14.6.2009

Viime viikko oli politiikan Itämeri-viikko, vaikka ei sitä juuri mediassa noteerattu. Elettiin Euroopassa: poikkeuksellisesti Maaseudun Tulevaisuuskin fiilisteli vielä kolmen sivun edestä parlamenttivaalien jälkitunnelmissa.

Ajat ovat muuttuneet rohkeammiksi, onneksi. Silloin kun minä tulin tähän taloon kesätoimittajaksi, ei edes kuvassa olevan traktorin merkkiä saanut valita ilman päätoimittajan lupaa. Poliitikkoja ei tasapuolisuuden nimissä ollut olemassa lainkaan. Lukuun ottamatta demareita, jotka vuoroin olivat viemässä maataloudelta rahat, vuoroin sosialisoimassa maat.

Jos Itämeren tilasta olisi puhuttu ennen vaaleja olisi kipinöinyt reippaasti. Monet ehdokkaat kampanjoivat meren pelastamisella. Hyvä niin. Voi tietenkin myös olettaa ja toivoa, ettei into, tieto ja taito jäänyt vain vaalikoneeseen. Itämeri nimittäin voidaan kyllä parantaa, jos tahtoa ja pitkää pinnaa riittää. Hetkessä se ei tapahdu, ei edes vuosikymmenessä.

Eduskunta keskusteli hallituksen toimenpideohjelmasta samana päivänä viime keskiviikkona kuin EU-komissio esitti oman strategiansa Itämerelle. Aiheista ei siis ollut pulaa. Molemmissa maatalous ja muu hajakuormitus oli pääosassa. Ei sinällään uutta, mutta mitä tarkalleen ottaen vaadittiin? Oliko taas ilmassa koko elinkeinon lopettaminen ympäristöperustein?

Lehtien pääkirjoittajat pitivät valtaosin Itämeri-esityksiä ja keskustelua mitään sanomattomina. Ei tullut kuulemma uutta. Tämä osoittaa median ylimielisyyttä ja suurta älyllistä laiskuutta. Pidin itse Keskustan ryhmäpuheenvuoron ja osallistuin sikses vilkkaaseen keskusteluun. Lehdistön penkillä istui yksi toimittaja, Suomenmaasta. Kun media ei noteerannut, ei asiaa siis ole olemassakaan. Siitäkö mitään sanomattomuus?

Kun mahdollisuus on, kehun vain oman puheenvuoroni. Seitsemään minuuttiin, mikä on rajaus, toin esille tehtävän pitkäjänteisyyden ja kuormituksen järjestyksen. Totesin, ettei suomalaisten kannata ruoskia itseään hengiltä koko Itämeren takia. Velvollisuutemme on erityisesti hoitaa omien rannikkovesien tila kuntoon. Tässä hajakuorman, josta maatalous on suurin syntinen, alentaminen on keskeistä.

Esitin varsin konkreettisen listauksen asioista, miten ympäristötuen uudistuksella ja kohdennuksella voidaan vaikuttaa. Totesin, että vain kannattava maatalous voi investoida ympäristötoimiin. Muistutin, ettei tukijärjestelmän korttitaloa siirretä yhtä nurkkaa purkamalla. Sanoin myös, ettei päästötöntä maataloutta ole olemassakaan. Huomautin, että talvien sateet siirtävät koko ajan maalia kauemmaksi. Ja vielä: että kaikki mitä talonpojalta on vaadittu, on myös tehty.

EU-politiikassa esitin, että Suomi ajaisi yhteisen fosforidirektiivin kaikille nitraattidirektiivin tapaan. Nyt meidät tarkat lannoittajat syyllistetään muiden löysyydestä. Esitin myös, että EU perustaisi Itämeri-rahaston, johon käyttöpääomaa kerättäisiin kaasuputkea ja muita energiahankkeita verottamalla.

Muutama käsin kosketeltava asia tuli sanottua myös haja-asutuksen jätevesien hoidosta ja öljyntorjunnan valmiuksista. Mutta ei uutisoitavaa. Ei moitetta, ei palautetta, ei mitään. Eipä sitä tullut muistakaan huolella valmistelluista ryhmäpuheenvuoroista. Hukkaan meni koko hyvä keskustelu, vai…

Suomeen mahtuu vain yksi puheenaihe kerrallaan. Tällä kertaa se ei ollut maatalous ja Itämeri. Voi olla, että näin oli hyvä.

Meren asia ei saa unohtua. Väitän, että se on suomalaisen maatalouden suurin uskottavuus- ja luottamuskysymys seuraavan vuosikymmenen ajan.