Perjantaina olin yllättynyt. Istuin ympäristövaliokunnan kokouksessa, jossa joukko hyvin pukeutuneita herroja korosti Suomen taitavasti rakennettua energiapolitiikkaa. Suomeksi se tarkoitti ainakin kahta uutta ydinvoimalaa.

Vain yksi puhui eri slangia. Metsäteollisuus käytti sanaa biotalous sen verran useasti, että en usko sitä enää sattuman aiheuttamaksi virheeksi. Jotakin on peruuttamattomasti muuttunut viime syksyn "maatamme uhkaa puupula" –rummutuksesta.

Samaan aikaan toisaalla. Tehoministeri Mauri Pekkarinen palkkaa joukkoihinsa metsäjohtajan. "Meillä on päävastuu koko energiasektorista, joka on yhä merkittävämpi osa metsäsektoria", Pekkarinen sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa viime perjantaina. TEM:in metsäjohtajan nimityskin vahvistuu. Hän on Juha Ojala, joka muistini mukaan on aiemmin pöllyttänyt melko vahvasti metsäpuolen jäykkiä organisaatioita ja pysähtyneisyyttä. En ollut hänen kanssaan eri mieltä.

Tapahtuu asioita, joita olen itsekin pitänyt paljon pöydällä. Mutta nyt orkaniseerataan niin paljon, ettei tällainen yksinkertainen rivikansanedustaja tahdo pysyä perässä. Onko tässä menossa maa- ja metsätalousministeriön perinnönjako?

Jo erikseen on päätetty, että metsäkeskuksille katsotaan uutta tonttia valtion aluehallinnon uudistamisen yhteydessä. Vielä ei oikein ole täyttä selvyyttä miten ja missä laajuudessa Elyt (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset) metsäasioihin kajoavat. Joka tapauksessa pussiin on laitettu nyt paljon tavaraa ja ravistelu on käynnissä.

Sirkka-Liisa Anttilan pitääkin olla valppaana, ettei Mariankadulla herätä jonakin aamuna pelkän maatalouden EU-yksikön kanssa. Maaseutuväki on jo pitkään tehnyt hajurakoa maatalouspolitiikkaan, luonnonvarasektorilla on hinkua muihin suuntiin, Mavin maksatuspolitiikkakin onnistuisi elinkeinokeskusten kautta ja metsäpuolelle löytyikin jo uusi ottajaehdokas. Kun käytävillä vielä kuiskutellaan, että ministeri viihtyy enemmän neuvotteluissa MTK:n kanssa kuin omassa talossa, on kolmen ämmän ministeriön tulevaisuudenkuva varsin sumea.

Maa- ja metsätalousministeriön sektoreiden yhteisenä nimittäjänä on luonnonvara-osaaminen. Ymmärrän sisäisen turhautumisen, kun julkinen paini käydään aina jossain yksimahaisten suunnalla, kun kehittämisnäkymiä olisi muuallakin.

Ministeriöiden tehtävien siirtely ja järjestäminen uudelleen ei sinällään saa olla mitään ylipääsemätöntä. Euroopassa pakan sekoittelu on tavallista.

Pitäisikö maa- ja metsätalousministeriöön oikeastaan laittaa kaksi ministeriä? Sen toisen tehtävät ovat yleisesti tiedossa, mutta tälle kakkoselle voitaisiin keskittää uusiutuvan energian sekä metsä- ja luonnonvarapolitiikan tehtäviä. Samalla pitäisi katsoa, mitä tehtäviä ympäristöministeriöstä ja työ- ja elinkeinoministeriöstä voitaisiin keskittää uuden energiaministerin salkkuun.

Perinteisen maa- ja metsäväen – johon taidan kuulua itsekin – ei tarvitsisi katsoa jakoa kadehtien. Kysymys on kiistatta nousussa olevasta alasta. Maaseudun luonnonvarojen hoitajana ja haltijana on kytkeydyttävä uusiutuvan energian imuun vahvasti.

Ja itsenäisesti.