Laitila 7.11.2009

Maaseudun Tulevaisuus vieraskolumni

Pienistä asioista tulee helposti suuria. Lannan- ja erityisesti hevosenlannan polttaminen on hyvä esimerkki. Sitä on tässä yritetty saada alkuun jos mitäkin kautta. Mutta aina vain jostain tulee viranomainen joka toteaa, että ei onnistu.

Selitysosassa kerrotaan, että ei onnistu sen takia, koska EU joko pakottaa tai että EU ei anna lupaa. Itsekin olen kuullut tämän vastauksen kysymykseeni peevelin monta kertaa ja pahuksen monessa eri lainsäädäntöhankkeessa ja saamarin monella eri suulla.

Mutta, kuten viime perjantain Maaseudun Tulevaisuudesta viimeksi sai lukea, muualla paska kyllä palaa iloisesti. Samassa Unionissa ollaan mutta tulkinnat ovat erilaiset.

Lannanpolttoa on sinnikkäästi ajanut erityisesti hevosväki. No, ihan solidaarisuussyistä heillekin tehnee eetvarttia joutua samaan ympäristölupahelvettiin kuin vaikkapa sika- ja siipikarjaväki. Pellon kautta sitten vain kierrätellään, jos peltoa ja vastaanottajia kohtuukustannuksin löytyy.

Mutta yrittäjien, ympäristön ja Itämeren kannalta tämän kaltainen innovaatiovastaisuus on myrkkyä. Tiedän käytännön hankkeen Vakka-Suomesta, joka yhdistäisi sikalietteestä biokaasutuksella saadun energian lannan kuivaukseen ja polttoon, mutta lupaa ei heru. Merta on suojeltava vaikka pakolla, mutta kovin ahtaasta oksanreiästä nyt viranomaiset ja miksemme me poliitikotkin vaan tuijottelemme.

Pitäisikö tehdä lakialoite, jossa kiellettäisiin viranomaisia aina vain kieltämästä? Jospa lähestyisimme asiaa tästä lähtien sanaparilla kyllä, jos…? Tämä kieltokulttuuri on imeytynyt aivan liian syvälle. Mitä suomalaisia menestystarinoita meillä olisi maailmalla, jos aina olisi kuunneltu niitä pessimistejä, joiden ensimmäinen reaktio on todeta, että tuo ei muuten onnistu? Varsin vähän, väitän.

Kaikista ääliömäisintä on, että edes kokeilulupia ei juuri heru. Virallista tutkimustietoa penätään maailman tappiin asti eikä sovi, jos joku raahaa papereita ulkomailta asti. Ei käy, kotimaista sen tutkimuksen olla pitää, meidän hankalissa oloissamme testattua ja ministeriöiden laatuvarmistamaa oikeaa tietoa.

Ymmärtää sen, että tässä maaseudun kehittäjäväki turhautuu. En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa, mutta esimerkiksi maaseudun kehittämiseen tarkoitetuista hankevaroista on käytetty vasta muruja, vaikka ohjelmakausi on jo puolivälissä. Omassa maakunnassani käyttöprosentti ylittää hädin tuskin viidennestä. Tämmöisen maailmantalouden laman aikana meitä kehotetaan elvyttämään ja ideoimaan uutta, mutta hei: ei tämä tällä tavalla onnistu!

Voi että alkaa olla minullakin Kekkosta ikävä. Onhan tämä demokratia ja kansanvalta ihan kiva asia, mutta kyllä meillä Urkin kaltaista sikses valistunutta itsevaltiasta kaivattaisiin. Ei siinä menisi kahta tuntia, kun hevosenomistajalta kansalaispalautetta saanut presidentti pistäisi säädöksiin uutta vauhtia.

Tosin ehkä kansliasta joku kuitenkin salamitten varmistaisi, että Tehtaankadulla tätä ukaasia ei tulkittaisi rauhanomaisen rinnakkaiselon vastaiseksi. Moni muu asia saa olla niin hyvineen rempallaan, mutta paskan ja ulkopolitiikan kanssa ei meillä sovi leikkiä.