Ahtaajien lakko on jatkunut toista viikkoa. Puolet paperikoneista seisoo. Neuvottelut ovat jumissa.

Vaikka kuinka kuorisi teollisuuden propagandat tiedotusmössön ympäriltä, jää viivan alle karmea lasku koko yhteiskunnalle. Riidan aihe ja sen seurausten mittasuhde on aivan järjetön. Nyt pitää jo oikeasti kysyä, onko riitelijöillä lääkitys kohdallaan.

Enemmän tässä onkin kyse kunniasta kuin itse asiasta. Perääntyä ei voi, koska se olisi heikkoutta. Heikkous ei kuulu työmarkkinasanastoon. Käynnissä on todellakin viimeinen taisto, sananmukaisesti.

Ay-liike ja vasemmisto ovat hehkuttaneet tulopoliittisen kokonaisratkaisun puutteella. Tässä on tulos, sanovat tupo-uskovaiset. Nyt saa mitä tilattiin. Yksittäisten liittojen joukkovoimalla Suomi polvilleen.

Tuskin sentään. Totta on, että jokin yhdessä sovittu raami olisi tarvittu ohjaamaan herkkää työmarkkinakevättä. Olisiko silti sekään vanhan liiton koohopäitä hillinnyt? Kun tilaisuus antaa syyn ja aiheen, ovat riehujat liikkeellä.

Työn luonne ja työn sijoittuminen ovat täysin muuttuneet kymmenessä vuodessa. Työ ja pääoma liikkuvat nyt äärettömän herkästi ja vain jatkuva muutos on pysyvää. Hyvä tai paha asia, mutta sen tajuamisessa ay-liikkeellä on ollut erittäin suuria ongelmia. Lippos-aikojen eurousko on vaihtunut globalisaatiokammoksi kun kilpailu tuli omalle kukkarolle saakka.

Ennen niin vahvasti, jopa vastuullisesti, suomalaisen hyvinvoinnin rakentamiseen osallistuneista on tulossa iltaruskon instituutioita. Esimerkki kaksi: todellisen eläkeiän nostaminen on välttämätöntä, mutta mitä nämä veijarit saavat vuoden pukertamisen jälkeen aikaiseksi? Uuden työryhmän!

Hyvinvointi rakennetaan työpaikoilla, yleensä yrityksissä. Rahan ja pääoman vapauttaminen on johtanut siihen, että talouden joustavat palikat liittyvät vain työhön. On sopeuduttava työajoissa, palkoissa, bonuksissa, työn tuottavuudessa erityisesti. Laman aikana sopeudutaan alaspäin, parempana aikana ylöspäin. Takana on seitsemän lihavaa vuotta, mutta mitä onkaan edessä?

Nämä ajastaan vanhentuneet instituutiot näkevät yrittäjän ja työnantajan perinteisenä vihollisena. Jousto, joukkuepeli tai paikallinen sopiminen ovat myrkkyä keskitykseen tottuneiden liikkeiden johdolle. Käyttöön siis keinoista kovin: lakko-oikeushan on pyhä ja rajoittamaton, lähes.

Ay-liike lähestyy nyt sitä, mitä vastustamaan se perustettiin: kylmää saalistuskapitalismia.

Olen kirjoittanut poliittista ohjelmaa siitä, että Suomessa tarvitaan nopeasti työelämäreformi. Meillä ei työssä viihdytä, työpaikoilla kiusataan, johtaminen on umpisurkeaa, heikot sorretaan ja psyykkiset ongelmat ovat paisuneet maailmanennätysluokkaan. Minun mielestäni meillä ei ole varaa tällaiseen nöyryytyksen Suomeen.

Viime viikolla valtioneuvoston kanslia julkaisi filosofi Pekka Himaselta tilaamansa kirjan. Tekijänsä Kukoistuksen käsikirjaksi nimeämä teos kertoo saman tarinan. Suomi on sairas. Suomalainen työelämä pitää parantaa.

Sitä odotellessa: lakkopeput penkkiin! Eihän meitä vastassa olekaan kuin tulevaisuus ja koko muuttunut maailma.