Laitila 12.1. 2008

Taakka vai rikkaus?

Aivan muutaman päivän päästä EU:ssa on määrä päästä sopimukseen päästöjen rajoittamiseen liittyvästä taakanjaosta. Termi on vähän murheellinen, kun on kysymys niinkin iloisesta asiasta kuin maailman pelastaminen. Siitä väännetään unionissa jäsenten välisenä, miten vanha Eurooppa osallistuu ilmastotalkoisiin.

Ympäristöministerimme Kimmo Tiilikainen on sukkuloinut Brysselissä valmistelun aattona. Unionihan päätti keväällä, että se mm. nostaa uusiutuvan energian osuuden kaikesta energian tuotannosta 20 prosenttiin. Luku kuulostaa kleiniltä, mutta mittasuhde kirkastuu kun hoksaamme, että nyt ollaan noin 8,5 prosentin tasolla.

Suomessa sen sijaan vahva metsäsektorimme sellukeittoineen, puun polttoineen ja jäteliemineen nostaa oman osuutemme jo 28 prosenttiin. Ongelmaksi on nyt tullut se, että EU-komissio esittää kaikille maille suurin piirtein samaa osuutta uudesta tavoiteluvusta. Meidänkin pitäisi nostaa uusiutuvan osuus jopa 40 prosenttiin.

Mission impossible – mahdoton tehtävä, sanoo teollisuus ja saa tukea hallitustasoltakin. Ei ainakaan tässä aikataulussa, kymmenessä vuodessa. Jokainen lisäprosentti on karkeasti yhden sellutehtaallisen verran energiaa. Ja jos poltamme lisää haketta, pitäisi nykyinen 3 miljoonan motin käyttö viisinkertaistaa. Ainakin.

Tavoite on kieltämättä kova ja aikataulu mahdoton. On selvää, että haemme lievennystä, vallankin kun metsäteollisuutemme on melko myllerryksessä. Paikallaan olisi saada alennusta tavoitteesta ja ainakin välitsekkaus siitä, miten on toimittu. Toivon, että samalla järki voittaa myös turpeen käytön suhteen. Turve tulisi siihen kategoriaan, missä sen käytöstä ei lyötäisi raipalla selkään.

Voihan sitä joku viisas sanoa, että öljykin on yhtälailla hitaasti uusiutuva luonnonvara kuin turve. Juu, mutta toisin kuin turpeen ,on raakaöljyn valmistus vähäksi aikaa lopetettu. Odotellaan tässä seuraavaa komeettaa ja muhkeaa pölypilveä.

Energiateollisuuden haasteita en mene kieltämään, mutta kyllä mukana on normaalia vuorineuvosten kitinääkin. Maailma oli juuri saatu valmiiksi, uutta ydinvoimalaa myöten, kun taas pitäisi ruveta miettimään muutosta.

Suomen uusiutuvan energian osuus on kieltämättä korkea, mutta kovin paljon "ylimääräistä" sen eteen ei ole vielä tarvinnut ponnistella. Osuus lankeaa vahvan metsäklusterin myötä vähän kuin luonnostaan. Kun hallitusohjelmaan yritettiin keväällä syöttötariffijärjestelmää myös tuulienergialle, oli teollisuuden lobby haukkana estämässä moiset aikeet. Biokaasulle tuo kuitenkin tulee.

Nytkin vaihtoehdoksi tarjotaan voimakasta ydinenergian osuuden lisäämistä. Kyllä, sekin voi olla edessä. Ja kyllä: uusiutuvan tavoitteet aikataulua myöten voivat olla hyvin epärealistiset. Mutta ilman tavoitteita ei ole wattiakaan uutta. Tuskin Neste ylpeilisi toisen sukupolven biodieselillä ellei EU olisi asettanut sekoituspakkoa joku vuosi takaperin.

Uusiutuva energia ei ole Suomessa pidemmän päälle taakka. Se on harvinainen rikkaus. Sitä kannattaa kehittää, ylpeästi.