HK:n hallitus vapautti toimitusjohtaja Kai Seikun. Suomeksi sanotaan, että antoi potkut, kuten toimitusjohtajakin asian ilmaisi. Ne tulivat yllätyksenä, kuten potkut, pommit ja kunniamerkitkin aina.

Ehkä tässä voisi siteerata tulevaa ameriikan presidenttiä, Obamaa: "It’s been a long time coming". Sitä on todellakin ollut ilmassa. Mitä George W. Bush jenkeille, sitä Seikku suomalaiselle lihabisnekselle. HK:lta oli mennä neljässä vuodessa se, mitä yli kymmenen vuotta sitkeästi ja tuottajan hammasta purren pelastettiin: terve taloudellinen pohja. Hallinnon kärsivällisyys loppui hieman ennen kuin rahat.

Seikku tuli täysin alan ulkopuolelta, helsinkiläisen mainostoimiston johtajan paikalta. Siinä hänellä oli varmasti merkittävät ansionsa, vaikka ainahan talouden kovassa nousumyötäisessä pärjää vähän kehnompikin sanojen sulostuttaja. Ekonomina hän tuskin oli koskaan aiemmin käynyt makkaralinjalla saati sikalassa. Olisiko uskaltanut Turussakaan poiketa?

LSO-HK:n pelastautuminen Simo Palokankaan johdolla on uskomaton tarina sinällään. Sille historialle uusi johto ei antanut paljon painoa. Seikku ilmoitti useissa haastatteluissa, että ei häntä tuottajan asema kiinnosta – hän aikoo tehdä HK:sta suuren pohjois-eurooppalaisen toimijan. Se tapahtuisi ostamalla teollisuutta ja opituilla mainosmiehen konsteilla, brändäämällä tuotteet himotuiksi ja halutuiksi.

HK:n suunnaksi valikoitui Ruotsi ja siellä Scan-yhtiö. Pahaksi onneksi siitä piti kilpailla verisesti Atrian kanssa. Kauppa tuli, mutta kovaan hintaan. Jälleen yksi osoitus suomalaisten lihatalonpoikien kyvystä tehdä yhteistyötä.

Brändäystoimiin palkattiin vanhoja kavereita, kuten televisiokokki Jyrki Sukula. Tällä sattui jo olemaan oma tuoteperhekin, joka tuli kaappauksen mukana. Myös markkinointijohto laitettiin uusiksi.

Sitten vain uudet tuotteet mainosputkeen ja tulosta odottelemaan. Mutta ei se mennytkään niin kuin elokuvissa tai ekonomikoulun seminaaritöissä.. Kilpailupalkintoja elintarviketeollisuuden kisassa kyllä sateli – olihan Seikku liiton johdossakin – mutta kansa arvosti vain halpaa makkaraansa. Talouden käänne vielä vahvisti kalliiden brändien jäämistä hyllyihin. Lopulta oli nöyrryttävä. HK:n uusin tuotelanseeraus on isompi sininen lenkki. Innovaatiota voisi verrata vaikkapa puolentoista litran maitopurkkiin.

Samaan aikaan toisaalla: sikanautasyklin käännettä kohti parempaa on odoteltu jo kaksi vuotta. Kustannusten nousua ei ole saatu markkinahinnoissa takaisin, kuten oikeassa markkinataloudessa pitäisi saada. Lihantuottajat kärvistelevät EU-ajan kovimmassa kriisissä.

Yhtiöistä, jotka perustettiin takaamaan tuottajahintaa, ei ole ollut apua. Molemmat – sekä HK että Atria – hurmautuivat seikkailupolitiikkaan rajan takana.

Projektit päättyvät aina viattomien rankaisemiseen. Toimitusjohtaja saa erorahansa, tuottajille jää lasku ja poliitikot haukutaan. Tukipolitiikka on taas keskiössä, kriisikokous on tulossa. Oikeudenmukaisuutta pitää aina vaatia ja saada, mutta parempi pärjääminen on haettava vain markkinoilta.

Löytyykö vieläkään sitä henkeä, jolla kaupan supervahvaan asemaan vastataan?