Laitila 3.6.2007

Rakkaat naapurit

Ruotsalaisten siipikarjalehti on terveellistä luettavaa. Paitsi että se on hyvä ammattilehti, kertoo se myös naapurin asenteesta. Toukokuun numerossa kerrottiin siitä, kuinka paikallinen viljelijäkauppa tuo munamassaa Suomesta.

Mutta kamaloiminen ei jäänyt pelkästään tähän uhkaan. Kuva siipikarjaväen palaverista paljasti paljon. Seinälle heijastetut järjestön vuositavoitteet olivat selvät: suomalaiselta tuotannolta pitää saada tuki pois.

Tässä ei ole kanaväelle erityisen uutta, mutta toimikoon esimerkkinä naapurirakkaudesta. Samaa saavat nyt nauttia suomalaiset siemenviljelijät, joiden tuki saattaa leikkautua länsinaapurin ilmiannosta. Asian vaiheista tässä vaiheessa viis, mutta tukisotkun alkupää on naapurikateudessa. Miksi nuo saavat ja me emme saa? Ja kun asiaan ei muuten voi vaikuttaa, niin painetta Brysseliin.

Suomalaisia virkamiehiä on tässä jälkimmäisessä yhteydessä syytetty pököpäisyydestä. Saattaa siinä olla sitäkin, mutta pahassa välipaikassa ovat. Harva viljelijä tietää, millaisessa muiden jäsenvaltioiden ja Brysselin määräysten ristitulessa oma maatalouspolitiikkamme on. Paha on ihan suoralta kädeltä mennä toimimaan, niin kuin hyvin on, sillä tässä koneistossa asiat ovat aina vastassa. Ennemmin tai myöhemmin. Ja tavalla tai toisella.

Siementukiasia sinällään on niin pieni juttu, että siinä ehkä kannattaisi olla vain kylmäpäisesti isänmaan asialla. Mutta kun samaan saumaan sattuvat vielä kansalliset tuen jatkoneuvottelut, varotaan turhaa lällättämistä. Pelissä on paljon.

Eurooppalaisessa yhteistyössä nähdään usein historiallista, rauhaa rakentavaa ulottuvuutta. Paha sitä on kokonaan kiistääkään. Liian moni sota on alkanut juuri täältä omalta maapallon osaltamme. Siinä mielessä EU-projekti on tuonut aivan uuden tavan katsoa vanhaa maailmaa kokonaisuutena ja sen taloutta kilpasilla muita vastaan, ei keskenään.

Mutta valtiotieteelliseen paatokseen hukkuu helposti arkipäivän raadollisuus. Ei omien etujen ajaminen muiden kustannuksella ole minnekään kadonnut eikä sitä pyyhi pois uusinkaan versio EU-perustuslaista. Suuret tulevat edelleen jyräämään ja pienet vikisemään. Röyhkeät vaativat ja saavat, hiljaisille annetaan julkiset kehut. periaatteellisuudestaan. Niin, ja ruattalaiset pysyvät ruattalaisina.

Nyt, kun klubissa on jo kohta 30 jäsenmaata, riittää naapurirakkaita pareja ja kolmiodraamoja kaikkialle. Me suomalaiset emme siis ole aivan yksin, vaikka harmittavaisen paljon framilla. Aina vaikeammaksi siis menee Unionin maatalouspolitiikan uudistus, joka itse asiassa on jo prosessina käynnissä. Liikkuvia palasia on paljon ja näitä ei-järkisyitä suunnilleen yhtä monta.

Mutta Suomen kansalliset asiat sovitellaan ensin. Kunpa nyt kerrankin Suomen asia olisi oma asiamme.

Vähän niin kuin talvisodassa, silloin ennen vanhaan.