Laitila 11.11.2007

Rahat tai henki

Olen ollut viime päivät melkoisen sähköpostiviestinnän kohteena. Tehyn työtaistelu-uhkauksen takaraja lähenee ja meitä kansanedustajia pommitetaan kentän äänellä. Viestien sisältö on suunnilleen sama. Kerrotaan omin sanoin ja oikeilla nimillä työstä, koulutuksesta ja nettopalkasta. Tietenkään unohtamatta ääretöntä turhautumista saamattomiin poliitikkoihin.

Tehyn viestintäosastoa voi onnitella kampanjasta. Suurin piirtein samaa tehtiin MTK:ssa 90-luvun alussa. Yritimme saada ihmisen esille maatalouden miljoonien takaa.

MTK onnistui tuomaan viljelijän esille, mutta palkkapolitiikka on ollut Suomen surkeinta. Kolmannes on väistynyt tässä minimieläkkeelle ja keskimääräinen maataloustulo tilaa kohti jää 15000 euroon vuodessa. Ja raskasta ja vaativaa se on tämäkin työ, niin kuin moni muukin ala Suomessa.

En ole kovakorvainen sairaanhoitajien vaatimukselle. Taistelun tuiverruksessa pitäisi silti muistaa, että selvästi yleisestä palkkalinjasta parempi korotus on jo tulossa. Vahvaa tahtoa on myös nostaa jatko-ohjelmalla seuraavalla kaudella samaan tyyliin lisää. Vakavasti pitää ottaa se kuntatyönantajan moneen kertaan kertoma totuus siitä, että kunnissa mennään aivan äärirajoilla. Ja tämä siitä huolimatta, että valtio kantaa suoraan tai välillisesti jo suurimman taloudellisen vastuun korotuksista.

Vanhan toimittaja-totuuden mukaanhan lukija ymmärtää suurin piirtein sen kokoisia rahasummia, mitä hän kuukaudessa omassa taloudessaan käsittelee. Nyt mantraksi on tullut se, että kun valtion miljarditalous on taas saatu käännettyä positiiviseksi, niin rahaa on "puuttumaten". Jos kerran velkaakin lyhennetään, niin nostetaan sitten julkisen sektorin palkkojakin rehvakkaasti.

Poliitikon olo on kuin Tuntemattoman talousalikersantti Mäkilällä. Sotaan ollaan lähdössä, mutta jonkun pitäisi huolehtia siitäkin, että rakkaita "rätei ja lumpui" riittää kaikille. Että ei panna siliäksi ja parahia viedä, vaikka yksi Hietanen onnistuisikin puhumaan sotamies Salolle uudet saappaat.

Näyttö oli silti Hietasellakin vankka ja lisänä aliupseerikoulun aikainen kaveruus Mäkilään. Niillä, näytöllä ja kaveruudella, saattaa olla käyttöä Tehynkin kiistan ratkaisussa.

Palkkakiistan uusin juonne on mediassa ristitty pakkolaiksi. Kysymys on siitä, voidaanko hoitohenkilökuntaa määrätä lyhytaikaisesti suojatöihin kaikkein kriittisimpiin tilanteisiin. Kysymys on jotakuinkin samanlaisesta velvoitteesta, mikä koskee jo nyt vaikkapa lääkäreitä tai poliiseja. Itse asiassa työvelvoitelaki koskee vähän kaikkia: esimerkiksi metsäpalon uhatessa voidaan saatavilla olevat määrätä sammutustöihin.

Nopeassa tahdissa tehtyä lakiesitystä kritisoidaan orjalaiksi ja sen väitetään vievän lakko-oikeudelta pohjan pois. Näistä ei todellakaan ole kysymys. Työvelvoite tulisi koskemaan vain pientä osaa hoitajista, lakot ja irtisanoutumiset olisivat yhä laajasti käytössä. Ollaan niiden moraalisesta perusteesta sitten mitä mieltä tahansa.

Tilanne on vaikea. Tiedän kokemuksesta kuinka vaikea on hillitä omaa porukkaa, sen jälkeen kun lampun henki on päästetty karkuun. Rahat tai henki –asetelma ei ole oikea, vaikka en uhrimieltä pyydä enkä vaadi.

Viikko on aikaa. Kompromissin on löydyttävä.