Laitila 24.8. 2008

MT / Kolumni / Timo Kaunisto

Olen tässä muutaman illan harjoittanut puhelinmarkkinointia. Ei, en ole suuresta houkutuksesta huolimatta vielä perustanut omaa munapakkaamoa. Olen myynyt yhteiskunnallisen vaikuttamisen peruskurssia.

Selkosuomeksi se tarkoittaa, että olen pyytänyt ihmisiä asettumaan ehdolle kunnallisvaaleihin.

Ei se ole ollenkaan niin pitkäpiimäistä, kuin politiikka -sanan huono kaiku saattaisi antaa ymmärtää. Ihmiset, joiden kanssa olen keskustellut, ovat periaatteessa hyvinkin motivoituneita yhteisten asioiden hoitoon. Haluja olisi asettaa itsensä alttiiksi ja tuoda näkemyksensä esille. Enkä todellakaan ole keskustellut pitkän linjan asianharrastajien kanssa, vaan aivan tavallisten, systeemin eri telineillä työtään tekevien kanssa.

Mutta. Yleensä ylivoimaisimmat kieltäytymisen syyt ovat henkilökohtaisia. Erityisesti lapset ja perhe vaativat aikaa, jota ei tutkimustenkaan mukaan juuri tässä vaiheessa olevilla liikaa ole. Valinta tehdään aika helposti perheen hyväksi. Työ on toinen syy. Se vie monelta mehut.

Peiliin katsomisen paikka on silloin, kun koko poliittinen hoito nähdään huonona vitsinä. "Ei siellä voi mihinkään vaikuttaa" tai että "miksi te riitelette niin paljon?".

Hyviä kysymyksiä. Tuoltako tämä ulospäin todella näyttää?

Totta on se, että paljon poliittista vaikutusvaltaa on siirtynyt valmisteleville virkamiehille. Kunnissa valtaa vievät myös talouskriisit ja riippuvuus valtion avusta. Tehtäviä tulee, mutta rahat eivät tahdo aina riittää. Ja kun rahat eivät riitä, hiljennetään luottamusvalta monimutkaisilla säästöpaketeilla. Kirveslinjasta saa sitten harvoin kylillä kiitosta, vallankin kun säästöt tuntuvat kohdentuvan vain toissijaisiin asioihin uudenlaisen organisoitumisen asemesta.

Kuntapolitiikassa tapahtuu seuraavan kauden aikana niin pitkän linjan muutoksia, että nyt tarvitaan osaamista ja näkemystä. Ei riitä se, että käperrytään vanhan toimintakulttuurin ympärille ja etsitään syyllistä ulkopuolisista.

Vallan ottaminen takaisin voi vaatia myös luopumista perinteisestä kunnanjohtajasta. Laki on jo kotvan aikaa mahdollistanut pormestarin valinnan. Suomessa tunnetuin pormestarikunta on Tampere, mutta Saksassa malli on erittäin yleinen.

Pormestari on poliitikko. Hänet valitaan korkeintaan vaalikaudeksi päätoimisesti johtamaan kuntaa ja sen hallitusta. Valta ja vastuu tulevat siis suoralla vaalilla.

Tavassa on riskinsä, mutta tutkijat eivät pidä pormestarimallia Suomeen sopimattomana. Suuriin kaupunkeihin sitä on mainostettu kokdem-velisisko –järjestelmän murtajaksi. Pienissä kunnissa sillä saataisiin painetta kunnanjohtajien ympärille väistämättä kertyvään "luottamushoviin".

Erityistä tarvetta suoralle poliittiselle arvioinnille on nyt, kun kunnat hakevat kavereita. Ehkä silloin todellakin valikoitaisiin pidemmän aikavälin kumppania eikä kunnanjohtajalle mieluisinta vaihtoehtoa.

Lähtekää rohkeasti ehdolle. Demokratia perustuu lopulta siihen, että porukalla on mahdollisuus vaihtaa edustajansa. Mahdollisuudet kapenevat, jos vain entiset ovat äänestettävissä.