Laitila 7.7. 2007

Pohjavirtaa

Nyt se on alkanut. 70-luvulla pudistelivat päätään ja 80-luvulla nauroivat avoimesti. 90-luvulla kaikki olivat vain innostuneita uusista kännyköistään. Mutta nyt se nousee, se paha kuu, se jonka lentorataa jo Rooman klubilaiset laskivat yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Kysymys on fossiilisten polttoaineiden ehtymisestä ja ilmaston lämpenemisestä. Voi siihen lisätä vielä maapallon väestönkasvunkin. Ja kaikki tämä yhtä aikaa.

Voisi kuvitella, että maanviljelijä on nyt vahingoniloinen. Se on kyllä vähän liikaa, mutta eihän bileiden päättymisestä kertovaa viestintuojaa kukaan varsinaisesti rakasta. Varsinkaan kun tämän saattaa olettaa jollain tavalla muutoksesta hyötyvän.

Mutta muistanpa hyvin, kuinka 90-luvun alun EU-huumassa koetimme MTK:ssa Markku Nevalan johdolla kertoa, että maailman viljavarastot riittävät enää korkeintaan kahdeksi kuukaudeksi. Että koko ihmiskunta elää kirjaimellisesti oraiden päällä. Ja että ei ole niin kauhean viisasta meilläkään elämöidä sillä ruoan tuonnilla ja oman, kehnonlaisen maataloustuotannon lopettamisella.

Ei vastakaikua. Mitä nyt MTK taas pelotteli kiusattuja suomalaiskuluttajia.

Ihmeellisen pitkä on tajunnan virta. Seurasin tuossa puolihuolimattomasti maailmanlaajuista konserttia, jolla pelastettiin palloa lämpenemiseltä. Siinä mitään, terävää viestintää ja kaupallista promootiota samassa paketissa. Mutta kun ihmisiä haastateltiin, kertoivat havahtuneensa ilmastonmuutokseen viisi-kuusi vuotta sitten. Totta mooses Suomessa viherrettiin ankarasti jo 80-luvun alussa! Ilmaston lämpeneminen ei ole enää mikään varsinainen uutinen.

Tunnustaa täytyy, että vain pakko ajaa muutokseen. Itse tiedostin päästöongelmat aikanaan sillä tavalla, että volkkarilla kuljettiin harkinnanvaraisesti ja vain noin 80 kilsan keskivauhtia. Vähemmän päästöjä, kyllä. Mutta maltti loppui, kun jupit painuivat ohi nyrkkiä heilutellen. Heilläpä tietenkin oli uutukaiset katalysaattorit peleissään. Kaahaamalla pääsi hyvin mielin suojelemaan ympäristöä jo parikymmentä vuotta sitten.

Ihminen ei saavuttamaansa elintasoa halua laskea, ei tässä hädässäkään eikä ainakaan ennen muita. Ympäristötoimet on siis sovitettava elämään. Sekin näyttää onnistuvan kyllä. Kun kerran jätteet lajitellaan ja paperit kierrätetään, niin kai sitä yksi ilmastonmuutoskin siinä sivussa taltutetaan.

Mutta tuon ilmaisen energian aika näyttää kerta kaikkiaan olevan ohi. Oikeastaan oli jo korkea aika, että joku arvovaltainen taho, OECD viime viikolla, lausui totuuden sanoja. Bioraaka-aineiden, kuten viljan, hinnat tulevat lyhyessä ajassa kaksinkertaistumaan, ehkä enemmänkin.

Eipä sinällään yllättänyt, että joku saksalainen jalostaja jo kauhisteli sikäläisen viljan hinnan nousua. Parissa vuodessa jopa 40 prosenttia. But ya ain´t seen nothing yet!

Tässä olemme nimittäin useamman vuosikymmenen tottuneet hintoihin, joilla ei ole mitään tekemistä todellisten kustannusten kanssa. Ei edes Etelä-Amerikan kultamailla, joiden raivuumetsien bioraaka-aineita EU-komissaari Mandelsonkin haikailee Euroopan käyttövoimaksi.

Hinnoittelussa taitaa tulla vastaan vain normaalimeninki. Voisikohan sitä jo nähdä unta ajasta ilman tukisulkeisia Brysselissä?