Maaseudun Tulevaisuus 16.11.2008

Päivä elämässä

Tiedoksi. Aion kehua politiikkaa ja poliittisia saavutuksia. Tiedän, että se on EVVK-kokoluokan asia monille. Mutta kun tässä maassa on muutama sotakin käyty kansanvallan saavuttamiseksi ja pitämiseksi, aion uhallakin tätä peltoa kuokkia.

Viime viikon torstaina eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin peräkkäin kahta keskustalaista pitkän aikavälin poliittista ajolinjaa. Hallitus – jota keskusta johtaa – esittää ruoan arvonlisäveron alentamista viidellä prosenttiyksiköllä. Tämän arvioidaan laskevan ruoan hintaa runsaat neljä prosenttia. Tämän arvioidaan myös lisäävän elintarvikeketjun "dynamiikkaa" ja tuovan muutaman tuhatta uutta työpaikkaa.

Sosiaalidemokraatit vastustavat. Kokoomus vastusti, mutta on hyväksynyt. Jopa valtiovarainministeriön laskutikut ovat kiitelleet hyvää ajoitusta: tämä tulee suhdanteiden kannalta juuri oikeaan aikaan.

Heti perään listalla käytiin lapsiperheiden köyhyyden kimppuun. Keskustan vaaliohjelmista jo vuosien takaa löytyy vaatimus pienempien äitiys- ja vanhempainpäivärahojen korottamisesta työmarkkinatuen tasalle. Nyt se toteutuu. 170 euron kertakorotus ei muuten ole ihan pikkuraha suomalaisessa sosiaalipolitiikassa.

Ja pyörremyrsky jatkuu. Kotihoidontuen hoitorahaa korotetaan, samoin yksityisen hoidon tukea. Lapsen hoitotavan valinta jää vanhemmille, mutta yhteiskunnan jeesaus paranee. Vielä: lapsilisiä korotetaan kolmannesta lapsesta lähtien. Joku kysyy: miksi vasta kolmannesta? Hyvä kysymys, mutta jakovaran loppuessa eturiviin valittiin se ryhmä, joka tutkimusten mukaan on suurimman avun tarpeessa. Siis monilapsiset perheet.

Keskusta on mediavaatimaton kansanliike. Me toteutamme hallitusohjelmaan kirjauttamamme keskeiset uudistukset juuri hävittyjen vaalien jälkeen. Ei meitä ainakaan kosiskelusta päästä syyttämään vaikka kaikesta muusta on jo syytetty.

Hieno päivä keskustapolitiikalle. Vielä hienompi päivä koko Suomelle. Itse käytin puheenvuoron, jossa pääsin siteeraamaan vähäsen Santeri Alkiotakin vuodelta 1916. Satavuotiaalla puolueella on pikkuisen normaalia enemmän perspektiiviä tästä maailmanpidosta.

Vaaleissa saimme selkäämme. Vaalit on gallup, jossa ei ole virhemarginaalia eikä valitusoikeutta. Analyysin ja muutoksen paikka. Toimeen on tartuttu, eihän meillä perinteisesti puhetta pidätellä. Tämä käännetään toiminnaksi ja suunta eteenpäin.

Pakinoitsija, tohtori Jouni Aalto syytti (MT 29.10) citykepulaista kampanjointia Keskustan tappiosta. Minunkin mielestäni kampanja oli kehno ja viesti keskentekoinen. Aallon analyysi "kaupungista" ja "maaseudusta" jää kuitenkin lohduttoman vajaaksi. Pienellä vaivalla hänellekin olisi selvinnyt, että Suomessa ei ole vain yhdenlaista maaseutua tai yhdenlaista kaupunkia.

Keskustan nousu 18 prosentin puolueesta jopa 25 prosentin puolueeksi on tapahtunut reilussa vuosikymmenessä ja erityisesti maaseutumaisissa kaupungeissa. Kuntavaaleissa menestyimme nytkin juuri kehyskunnissa ja eteenpäin katsovissa liitoskunnissa, kautta maan.

Vähän kiusallista Aallolle on sekin tosiasia, että Keskustan sisällä ideologista ohjelmatyötä vaalineet ja toivoneet tulevat etupäässä näiltä kasvualueilta. Itse perusmaalaisena en ole törmännyt maaseutuvihaan tai syrjimiseen tässä keskusta-ajattelussa. Maaseudun puolustamiseksi on saatava liittolaisia eikä se onnistu käpertymällä itse viritetyn kranaatin ympärille.

Poliittisen liikkeen elinkaari on lyhyt jos siitä muodostuu yhden asian toimisto tai etujärjestö. Poliittinen liike elää vain uudistumalla ja uudistamalla. Kelloja ei voi kääntää 20 vuotta taaksepäin, vaikka kuinka tahtoisi.

Minun mielestäni politiikan pitää kannatella toivoa, totuutta ja elämänuskoa.

Tuohon taas tarvitaan rohkeutta, reippautta ja retoriikkaa.