Laitila 4.8. 2007

Onneton

Yhtenä aamuna teksti-TV yllätti. Ruudussa seisoi, että maanviljelijät ovat onnettomimpia yrittäjiä.

Sanoilla on erilainen merkitys. Ajattelin ensin, että ei me nyt aivan surkeita olla. Täälläpäin kun onneton on hyvän vastakohta. Jotenkin puhditon, takarivin taapertaja.

Mutta uutinen uutisoi, että maanviljelijät eivät ole työssään onnellisia. Eivät siis voi hyvin. En nyt enää tekijää muista, mutta oli vertailtu muihin yrittäjiin. Ja tulos oli sen sorttinen, että maanviljelijä ei niinkään surkeile taloudellisen tilansa kuin jatkuvan epävarmuuden vuoksi.

Tämä viesti ei sitten enää yllättänytkään. Ei kuulostanut siltä joka kesän kohututkimukselta Tampereen yliopistosta. Siltä, jonka mukaan noin puolet kesällä avioliiton solmineista oli naisia. Tämä tuntui erityisen tutulta. Tätähän tässä on yritetty sanoa, että ei oikein mene hyvin. Mutta helposti se on mennyt perivalituksen piikkiin: koskas talonpoika on tyytyväinen ollut?

Aika vakavastihan tämän tutkimuksen viesti näytetään otetun. Moni lehti on ihan pääkirjoituksessaan puinut onnettomuuden syitä. On kerrattu maaseudun ankaraa rakennemuutosta, on pohdittu kasvavaa työtaakkaa, on ehdotettu lisää lomapäiviä, tarjottu enemmän auttavaa puhelinta. Joku on muistanut senkin, että kehnosti on maatalousyrittäjä pärjännyt kaupan ja teollisuuden kanssa ruokaeuron jakamisessa.

Muut ovat menneet menojaan, palkat nousevat, verotus kevenee, pörssikurssit kovenee. Mutta ei raha ole perussyy. Tärkeähän se on, etenkin silloin kun siitä pula on, mutta ei perussyy.

Paljon laitan politiikan ja median piikkiin. Henkinen muutos sankari-talonpojasta yhteiskunnan painolastiksi on rankka kenelle tahansa. Jos jokapäiväinen työsi koetaan vain raskaaksi välivaiheeksi matkalla parempaan yhteiskuntaan, ei se voi jälkiä jättämättä mennä. Yhden sukupolven ajalle on tullut jo useampi dramaattinen muutosvaihe: sota, jälleenrakennus, peltojen paketointi, muuttoliike pois maaseudulta, radikaali-Suomi, kasvun aika, lama ja lopulta Euroopan unioni.

Pisteeksi iin päälle voisi vielä lisätä ympäristörikollisen maineikkaan arvon. Ylituotannon, tukipolitiikan ja muun venkoilun lisäksi maanviljelijät ovat onnistuneet tuhoamaan harjut, suot, vanhat metsät, liito-oravat, sudet, karhut, marjat sekä viimeksi koko Itämeren. Aika velikultia!

Maaseutu järjestöineen ei aina ole pysynyt yhteiskunnan vauhdissa mukana. Yleensä on asetuttu nopeaan kokovartalojarrutukseen ilman kierteitä. Mutta onkohan planeetalla toista maata, jossa sen jokin väestöryhmä niin kerkeästi nostetaan tikun nokkaan tyyliin: "emme me sinua arvostele, vaan sinun edusmiehiäsi". Olepa siinä sitten onnellinen yrittäjä.

Asioilla on aina puolensa. Ja raja se on raakuurellakin. Jos tutkimuksesta jonkun soisi huolestuvan, niin julkisen keskustelun osapuolten. Moni asia on aika pienestä kiinni.

Onnetonta maanviljelijää auttaisivat jo kaksi sanaa päivän lehdessä..

Kiitos ja anteeksi.