Laitila 29.12. 2008 Maaseudun Tulevaisuuden kolumni

Odotin tältä vuodelta paljon enemmän.

En niinkään henkilökohtaisesti, itselleni. Odotin vain, että maaseudun pitkä kuiva kausi olisi kääntynyt jo sadonkorjuun puolelle. Olin väärässä, pahasti väärässä.

Merkit olivat hyvät. Viljan ja muiden maatalouden raaka-aineiden hinnat olivat kääntyneet jyrkkään nousuun. Korotuksia ajettiin vihdoin myös maatalouden hintoihin, jotakin tapahtuikin. Ja metsässäkin alkoivat liikkua muutkin kuin lehdet, kun Venäjän puuta ryhdyttiin vihdoin korvaamaan kotimaisella.

Tiesin kyllä hyvin, että öljyriippuvainen tuotanto saa vielä siipeensä öljyn hinnan nousun, mutta ajattelin, että nyt pysytään yhtä askelta edellä. Ruoan kysyntä on jo pitkään kasvanut tuotantoa nopeammin ja joskushan sen on talouden peruslakienkin mukaan ruvettava näkymään.

Mutta ei vielä, ei vielä. Spekulantit väistyivät kun maailmalla levisi ennennäkemätön luottamuspula. Puutehtaat tunnustivat, että olivat tehneet oikeita asioita mutta aivan liian pitkään. Olisi uudistuttava, mutta se ottaa aikansa. Konjunktuurit vain kolisivat, kun rahalama iski reaalitalouteen. Lakkautuksia, lomautuksia, huonoja ja vieläkin huonompia talousuutisia.

Tunnustan, että keväinen arvioni maataloustulon kehityksestä meni lepikkoon. Onnekseni löydän sieltä seurastani aika monta kuuluisaa talousviisasta. Tämä tästä vuodesta ainakin muistetaan, maailmantalouden moottorin täydellinen pysähtyminen kesken pääsuoran kiihdytyksen.

Talonpoika arvostaa vuotensa säästä ja sadosta. Ei ollut kummassakaan kehumista. Vettä on jo tullut Laitilan ennätyksen verran. Pellolta korjattiin loppuviimeksi tavaraa paljon, mutta riesa sekin. Kuivattavaa riitti. Nyt riittää ostajissa hakemista. Missä se maailman ruokakriisi on silloin, kun korkoihin ja lyhennyksiin tarvitaan rahaa?

Muistanko muuta? Tyttären ripari (vastahan se syntyi!) ja pojan yläkoulu. Lukemista ja kirjoitushommia, luojan kiitos ja sekin hetki, kun laskimme kaikki yhdessä tuntemiamme tähtikuvioita taivaalta (vai oliko tuo jo viime vuonna?). Lapinkoiramme Nallen urhoollinen puolustustaistelu kolmea sutta vastaan tammikuisella pihalla.

Eläinterrorismia siellä ja täällä. Yhä kiihtyvä syyllistäminen Itämeren saastumisesta. Kiittämättömyys kotimaisesta laaturuoasta ja sen hinnasta. Rosvokauppiaiden yltyvät voitot ja riehakas saaliinjako.

Ankarat keväthallat. Amerikkaan uusi presidentti. Alaskaan entinen kuvernööri. Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinto.

Kokoomuksen voitto ja kansallistyytymättömyyden uusi nousu. Demareiden unelmat. Eikä vieläkään tuulivoimaa.

Harmittaa, kun en ole laiskuuttani jaksanut kirjata vuottani enää maatalouskalenterin sivuille. Siitähän ne ajat erottuvat ja palaavat mieleen.

Tilastojen mukaan itselläni on kuitenkin pelkkää nousua edessä. Tämän vuoden tärkein uutinen oli, että ihminen on 44-vuotiaana onnettomimmillaan.

Uskon sen. Tai nythän se on hyvä uskoa. Täytin nimittäin tänä vuonna 45. Senkin muistan.