Laitila 22.4. 2007

Lupa odottaa

Olen joskus kirjoittanut, että kaikki maatalousministerit kuuluvat samaan sarjaan kuin armeijan käyminen, maratonin juoksu taikka alttarille käveleminen. Kaikki ne ovat parasta jälkeenpäin.

Ja kovan spekuloinnin jälkeen meille tulikin uusi maa- ja metsätalousministeri. Nimi ei lopulta ollut yllätys, sillä Sirkka-Liisa Anttila on jo pitkään pestiinsä opetellut ja sitä odottanut. Mistään palkinnosta ei silti ole kysymys. On vain taas sellainen paikka, että tahtoa ja kokemusta tarvitaan asiaosaamisen tueksi. Hänelle on syytä antaa kaikki tuki.

Alku on mennyt varsin hyvissä merkeissä. Vierailu MTK:n valtuuskunnassa heti ensimmäisenä ministeripäivänä osoitti, että kenttäväki on tuessaan yksimielinen. Niin kuuluu ollakin. Vähän itsekin peiliin katsoen, kirjaimet A, B ja C pitäisi vissiin kokonaan kieltää maatalouspoliittisesta kielenkäytöstä. Tiedän, se on mahdotonta, mutta jospa ainakin maailmalle päin puhuttaisiin vain yhdestä Suomesta.

Tästä huolimatta on heti jatkettava sillä, että uuden ministerinkin neuvottelujuna on jo liikkeellä. Etelän tukiratkaisun askelmerkit on piirustettava jo alkukesästä. Ensimmäinen virallinen neuvonpito rouva komissaari Fischer-Boelin kanssa on jo parin viikon päästä. Uutta sopimusta on lupa odottaa vuoden loppuun mennessä.

Aivan tuoreimmat ikävät uutiset ympäristöohjelmasta eivät viittaa hyvään. Sotkuinen asia on mutkistunut entisestään, kun komissio on ampunut kolme lisätoimenpidettä alas. Tässä on maa- ja metsätalousministerin työnkuva raadollisimmillaan. Aina on joku kahakka käynnissä Brysselin kanssa. Ja meille viljelijöille paperiasiat luonnollisesti entisestäänkin enemmän solmussa. Kiitosta ei anneta eikä sitä pyydetä.

Keskustan ministeriruletista on toki todettava, että oli maatalousministerin tehtävään tarjolla myös kokenut Paavo Väyrynen. Toisin kuin edellä luonnehdin ministerin arkea, hän ilmoitti olevansa parasta jo etukäteen. Luulen, että kaikille on silti parasta, että Paavo saa nykypestissään taistella maaseudunkin etujen puolesta WTO-neuvotteluissa. Tahtopolitiikan paikka jos missä. Toivotamme Paavollekin onnea.

Väistyvän ministerin osa ei ole koskaan helppo, mutta ainakin Juha Korkeaoja on ottanut satakuntalaisen lunkisti. Politiikka on politiikkaa, myös toimien ja vastuun suhteen. Hän tulee varmasti antamaan apuansa myös uudelle ministerille. Aina ei näin ole ollut, ainakin silloin kun hallituspohja ja ministeripuolue vaihtuu.

Ministeripostit varastavat julkisuudesta aina leijonanosan. Henkilöjournalismi on politiikassakin helpointa. Tosin henkilöillä on politiikassa poikkeuksellisen paljon tekemistä. Se ei silti ole joukkuepelissä tärkeintä, että kuka tekee. Loppupeleissä ratkaisee, miten ja mitä tehdään.

Uudella, jopa etukäteen historiallisella keskusta-oikeistolaisella hallituspohjalla onkin alusta saakka ollut uudistava ote. Tätä momentumia ei saakaan hukata kinasteluun valtioneuvoston sisällä tai sen ulkopuolella. Siitä tosin ei ole merkkejäkään. On rohkeasti toteutettava mittavaa hallitusohjelmaa, jota kehun hyväksi. Tietenkin silmälasieni väri on vihertävä, mutta arvioikaa itse.

Tosin parasta on arvioida sitäkin jälkeenpäin.