Laitila 30.12.2007

Kuusi kanaa

Sain joululahjaksi kuusi kanaa. Joku voisi pitää sitä hyvänä vitsinä, näin kanamiehelle. Minä otin sen oikein vakavasti, mutta hyvin tyytyväisenä.

Kanat menivät Kirkon Ulkomaanavulle, joka puolestaan lupaa toimittaa ne tarvitseville suoraan kehitysmaihin. Katsoin netistä, että tiput ovat paikallista alkuperää ja kohdemaat yleensä läntisessä Afrikassa tai Aasiassa.

Kanamiehelle tietysti heräsi kysymyksiä siitä, mitähän rotua nämä mahtavat olla. Saavatko varmasti elää lajinmukaista elämää ja onko hoidosta annettu hyviä neuvoja. Virisi oikein halu nähdä paikan päällä, kuinka tämä loistava idea oikein käytännössä toimii.

Asian tiimoilta saamani kortti tosin nosti kulmakarvoja parin nykäyksen verran. Siinä nimittäin kerrottiin, että kanankasvatus on hyvä toimeentulon lähde. Ja että se sopii erityisesti naisille, sillä se vaatii vain vähän aikaa ja siitä saa omaa rahaa sekä lisäravintoa perheelle.

Näinhän se tietysti oli muinoin meilläkin, että miksi ei yhä muualla.

Suomalainen kehityspolitiikka pyörii nykyään lähes pelkästään prosenttiluvun ympärillä. Suomi on monen muun vauraan maan tavoin sitoutunut antamaan 0,7 prosenttia BKT:stä kehitysapuna. Tätä ei ole saavutettu sitten 90-luvun alun. BKT kasvaa mutta julkinen sektori säästää. Tällä vaalikaudella on tarkoitus silti yltää yli 0,5 prosentin osuuden.

Prosentit ovat politiikan käyttövoimaa, mutta enemmän pitäisi miettiä, mitä prosentit tekevät. Tehdäänkö oikeita asioita. Kehitysministeri Väyrynen sai varmaan vanhasta maineesta toruja, kun hän ryhtyi miettimään painopisteitä uudelleen. Äärimmäisen köyhyyden torjuminen jäi kuulemma liian vähälle. Meni, ministeriparka, vielä itse kirjoittamaan suuren osan uudesta politiikkaohjelmasta. Jäi monta virkamiestä ja aktiivia työttömäksi.

Ilmastonmuutoksen, terrorismin ja luonnonvarojen ehtymisen varjoon on jäänyt ihmiskunnan suurin haaste. Se on edelleen voimakas väestönkasvu. Pallolla on kuusi miljardia ihmistä. Pohjaluku kasvaa 1,2 prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2050 meitä saattaa olla jo 10 miljardia.

Näiden lukujen valossa kuusi kanaa tuntuu kohtuullisen mitättömältä. Mutta vaikka ne eivät munisi sitä viidakkokanan kahdeksaa munaa enempää vuodessa, toisi sekin jo jotain evästä pöytään.

Tärkeintä on silti tietoisuus siitä, että voi tehdä itse jotakin. Netissä ja pankin kautta. Helppoa on vaatia poliitikoilta pilkkuja ja prosentteja, mutta tulevaisuutta pitää tehdä ominkin toimin.

Olisi ehkä muitakin tapoja. Kuinka saisimme tämän ruoan tuhlaamisen loppumaan. Me suomalaiset heitämme kymmenen prosenttia ruuasta roskiin. Noin äkkiä laskien sillä ruokkisi puoli miljoonaa ihmistä.

Melko häpeällistä.