Laitila 17.8. 2007

Kuluttajan tuskaa

Ennen kaikki oli helpompaa. Kun kaupasta piti ostaa makkaraa, sai makkaraa. Kun tarvittiin munia, haettiin munia. Maidon suhteenkin suurin pohdinta kohdistui siihen, saako pussin ehjänä perille.

Nyt on sitten nyt. Täytyy tietää. Ja täytyy tiedostaa. Markkinat odottavat valistunutta kuluttajaa. Rahastahan se ostos nyt ei ole kiinni, arvelevat. Tosin tuon kuningaskuluttajan hermoratoja tarkemmin tutkineet ovat päätyneet siihen lopputulokseen, että hintalappuun kaikki lopulta päättyy. Pohdinnan tulos: kassan kautta ulos.

Geenimuunneltu eväs on viimeisin keskustelun paikka. Saako käyttää ja jos saa, pitääkö merkitä. Ja jos pitää, niin kuinka pitää merkitä.

Ottamatta itse muunteluun kantaa, on jännittävää huomata, miten ruokahuolet kiertävät ympyrää. Juuri nyt kukaan ei ole huolissaan hormonilihasta, vaikka sitä todennäköisesti on kotimaisissa grilleissä tirissyt enemmän kuin koskaan. Salmonella ja lintuflunssa ovat kontrollissa, koska niistä ei puhuta. Suuta ja sorkkaa pelkäävät vain karjankasvattajat, sillä sehän ei tartu ihmiseen hullun lehmän lailla.

Muualla Euroopassa kiivain gemo-keskustelu on jo passe. Jokunen vuosi sitten kun kuljin Brysselissä komission luomutyöryhmän puitteissa, juuri muusta kerittykään turisemaan. Luomussa huolen ymmärtää: kun lähtökohtana on nollatoleranssi, niin entäs jos tarkastajan mittari kuitenkin värähtää. Geenimuunneltua viljelykasvia on tullut kiertoon vaikkapa ristipölytyksen kautta.

Gemo-ruoan syöntiä ei silti asetettu aivan kyseenalaiseksi. Enemmän puhuttiin siitä, kuka korvaa luomuviljelijälle tulleen vahingon. Tanskassa ja Itävallassa taidettiin luoda jonkinlainen rahastokin, johon gemo-siemenen käyttäjiltä kerätään korvausrahaa.

Keskustelua laimensi kieltämättä se tosiseikka, että esimerkiksi suuri osa luomurehuissakin käytettävistä vitamiineista on todennäköisesi muuntogeenistä mikrobialkuperää. Sama seikka hillinnee nyt esimerkiksi kotimaista nautaporukkaa soimaamasta yksimahaisväkeä muuntosoijan käytöstä..

Jos ongelma nimittäin on, se on totta vie yhteinen. Enää ei ole kysymys siitä, että voitaisiin tehdä puhdasoppisia ratkaisuja. Kysymys on siitä, kuinka tämän kanssa eletään ja kuinka kuluttajille tarjotaan vaihtoehtoja. Siis niille valistuneille, aikaansa seuraaville kuluttajille.

Sinällään aika hämmentävää on geenimuuntelun mystifiointi. Huono maine lienee perua onnettomista eläinlajien välisistä geenisiirroista. Sikalehmiä ei todellakaan tarvita. Voi tietysti kysyä, että missä se raja menee: koska koko käsi lähtee, jos pikkusormea tarjoaa. En tiedä. Mutta jos hyväksyy kasvinjalostuksen kolkisiinikäsittelyistä kobolttikanuunoihin ymmärtää, että täsmäominaisuudet ovat houkuttelevampia kuin aivan sattumalta saavutettavat "hyvät" mutaatiot.

Geenimuuntelun suurin tietoinen riski on viljelykasvien kaupallistuminen. Gemo-kasvia - joka usein on lisääntymiskyvytön – ei enää omistakaan talonpoika. Oikeudet ovat agribisneksellä ja Del Monte- mies haluaa rahansa. Taitaa käydä niin, ettei uusista gemo-tuotoksista ole viljelijän kustannusten alentajiksi. Riippuvuus jalostajasta sen sijaan kasvaa. Samassa liemessä ollaan Paraisilta Brasiliaan saakka.

Tämä on sitä soijaimperialismia, josta jo vuosia sitten varoittelin. Miksi siis puhumme GMO-uhasta, kun pitäisi puhua omavaraisuudesta.

Kiitokset puhemies Sauli Niinistölle tässä mielessä rohkeasta puheenvuorosta.