Laitila 17.6. 2007

Kirpat ja komissio

Edellisyönä rojautti hallan Laitilassa. Mittari klasin pielessä näytti kahta, mutta kyllä maan pinnassa härmä helisi.

Ei isompia mittatappioita, toistaiseksi. Vähän korvensi perunan ylälehtiä ja emännän joriineja. Rukiin rikoin jo keväällä, joten itsellä ei ole enää sen suhteen suremisia.

Maatalousmuseo Loimaalla kutsui ensi viikoksi valokuvanäyttelyyn, jonka nimi on Hallanvaara. Tätä vaaraa me suomalaiset olemme oppineet kunnioittamaan. Hugo Simberg antoi hallalle niin konkreettiset kasvot, että mahtaako moderni valokuvaustaide päästä samaan. Asia pitäisi käydä tarkistamassa.

Halla, helle ja hukkakaura siis kuuluvat maamiehen päiväjärjestykseen. Rypsikylvöt jo kolmeenkin kertaan tuhonneet kirpatkin vielä menettelevät, mutta ei mielellään näin suurina kerta-annoksina. Tai sitten on myrkkyjä ruvettava koventamaan.

Mutta kuinka oppisi pärjäämään tuon komission kanssa? Yleensä tästä lehdestä saamme lukea, että komissio ei hyväksy sitä, komissio tutkii tuota ja komissio kieltää tämän.

Komissio, niin. Mauton, hajuton ja tuntematon. Kun komissio puhuu, niin meillä hypitään seinille. Komissio on kuin intiaanien toteemipaalu, jolta käydään pyytämässä rohkeutta ja toivoa. Ja joskus vähän rahaakin. Paalu vastaa, jos uskomme siihen riittävän lujasti.

EU-komission tämän viikon sanoma oli, että susia saa Suomessa edelleen ampua mutta lantaa ei saa levittää. Jälkimmäistä ei siis ainakaan yhteiskunnan ympäristötuella nykyistä laajemmalle alueelle ja nykyistä tarkemmin.

Kivaahan se tietenkin on, että joku päättää puolestamme. Tämä suuri tuntematonhan se on paikallisviisaudenkin paras haastaja. Aikaa ja tupakkia vain kuluu yllättävän paljon, ennen kuin kumarruksemme toteemin suuntaan huomataan. Susiasiaakin tahkottiin monta vuotta.

Vastineeksi ympäristötukijärjestelmän täsmätuho tuli kuin se kuuluisa salama Niinisalon taivaalta. Muutaman kerran oli jo sovittua ohjelmaa ehditty muuttaa ja pari kertaa paiskattu kättäkin lopullisen sovun merkiksi, niin eikö vieläkin. Näyttää se tämä asento-lepo-taaksepoistu-riviinjärjesty – käyvän kansainvälisestikin.

Ihmisen sanotaan tottuvan kaikkeen, mutta äärirajoilla liikutaan. Suomalaisten viljelijöiden simputtaminen on sinällään pieni asia perustuslaillista sopimustaan hiovalle unionille, mutta näistä pienistä asioista koostuvat suuret mielipiteet. Suosittelenkin, että tutkimuslaitokset karsivat systemaattisesti maaseudun ihmiset EU-suosiokyselyistään ainakin vuodeksi. Minulla kun on se käsitys, etteivät vastaukset sovi edes asteikon alareunaan.

Asiat, jopa maaseudun asiat tuppaavat tietenkin järjestymään. Tämä kasvottoman komission mentaliteetti vain ei ole kenelläkään kunniaksi. Vai onko nyt, kun maatalousasiat jäivät EU-budjetissakin kakkossijalle, tullut aika unohtaa koko porukka?

Jatketaan vain mysteeristä hallinnointia ja juridiikkaa.