Laitila 30.9. 2007

Karvasta makeaa

Aluksi viikon viisu. "Näinkö meille aina täällä käy, käy, käy, käy…."

Karvas oli tappio sokeriasiassa. Suomen loppuveto oli hyvä ja vastaan äänestäminen terveellistä, mutta kävihän siinä niin kuin jo kesällä oli nähtävissä. Pahat pojat palkittiin ja kilttejä rangaistiin.

Analyysin paikka, tietenkin, miksi jouduttiin näin kohtuuttomaan äänestystilanteeseen. Koko esityshän tuli toukokuussa melko tavalla puun takaa. Ehkä siihen ei siksi otettu aivan alusta saakka kuristusotetta, joka näin jälkeenpäin viisastelleen olisi ollut välttämätöntä. MTK:n sokerivaliokunta kirjelmöi asiasta ministeriölle varhain, jo 9.5. Siinä vaiheessa juna oli jo raiteilla ja vauhdissa: siihen kuuluisaan valmistelun valmisteluun ei enää keritty mukaan.

Komissiolta herui ymmärrystä, mutta ei poikkeusta. Äänestyksessä lähdettiin hakemaan kaatavaa määrävähemmistöä, tarve on jossain 90 äänen paikkeilla, muistaakseni. Sirkka-Liisa Anttilalla oli kädessään kolme ääntä, muut olisi pitänyt saada haalittua ympäri Eurooppaa.

Lopulta vain pari muuta maata äänesti vastaan, mutta erittäin moni pidättäytyi äänestämästä. Kertoo siitä, ettei tämä reformin pikareformi ollut lainkaan riidaton.

Sokeri ei suomalaisittain ole kovin suuri maatalouden tulonmuodostaja. Käsi sydämellä on myös tunnustettava, että sen markkinajärjestelmä oli niin vanhan maailman mallinen, että uudistus oli varmasti tulollaan. Uskon, että myös viljelijät tämän tiedostivat, vaikka sinällään me suomalaiset olimme markkinamme avanneet emmekä ylituotannon syntiä tehneet.

Sokerista onkin tullut vahvistuvan suomalaisen EU-kritiikin symboli. Tietenkin asialla tehdään nyt kovaa politiikkaa. Helsingin Sanomien ja sosialidemokraattien sankariksi on nostettu entinen pääministeri Paavo Lipponen, jonka onnistui kirjauttaa pariin EU-sopimukseen toteamus siitä, että maataloutta on voitava harjoittaa koko unionin alueella.

Kiitämme siitä, mutta muistutan, että demarien maatalouspolitiikan ruoskanjäljet kirvelevät vielä pitkään talonpojan selkänahassa. Pari kirjausta kotimaan parlamentissa tuli halvasta ruoasta, maatalouden tuesta, isäntien uhosta ja nahkurin orsista tuossa matkan varrella. Jättämättä nyt maatalouden puolittunutta tulotasoa, tuplaantunutta velkatasoa ja yli 30.000 lopettanutta tilaa kokonaan huomiotta.

Paljon merkityksellisempää on se, että pääministeri Matti Vanhanen totesi suhtautumisen EU-komissioon olevan uudelleen arvioitavana. Kenen asialla oikein liikutaan, jos prosesseja ohjaavat suuret jäsenvaltiot ja suurteollisuus?

Takaisin sokeriin. Tappiosta huolimatta kiloakaan ei ole vielä leikattu. Nyt paranivat luopumisen ehdot, mutta jatkamisen mahdollisuudet ovat yhä olemassa. It´s not over until it´s over. Teollisuus toki tekee parhaansa houkutellakseen viljelijöitä luopumaan. Toimialasopimusta roikotetaan pyykkinarulla eivätkä tylyt puheet taatusti herätä luottamusta jatkosta.

Päinvastaisista arvioista huolimatta, jatko on kyllä teollisuuden käsissä. Kun ala on näin strategisesti tärkeä, pitäisikö sitten päästä käsiksi teollisuuteen?