Laitila 24.7. 2009 Maaseudun Tulevaisuus vieraskolumni

Kävin perjantaina perheen ruokaostoksilla S-marketissa. Tunnustan, ei aivan jokapäiväinen tapahtuma, noin yksin suoritettuna. Etsin hyperkäytävien jättiläishyllyiltä pyhäpäivän kotimaista grillattavaa. Löytyi kyllä, mutta enemmän oli tyrkyllä vakuumiin pakattua ruhonosaa Brasiliasta ja Argentiinasta. Ja hinnassa tietenkin huomattava ero kotimaisen tappioksi.

Kun edellisellä viikolla olin käynyt Naantalin nautaparlamentissa puhumassa ja päivittämässä tietojani, en voinut kuin uskoa todeksi tuottaja- ja myyntihinnan välisen ristiriidan.

Viikolla sain käsiini EU-komission tuoreen raportin maataloustuotteiden maailmankaupan suunnasta. Sitä ennen olimme kuitenkin jo ehtineet pohtia paikallisen MTK:n saunaillassa, miten me suomalaiset katoamme laatutuotteinemme pikku hiljaa kauppojen valikoimista. 15 vuotta sitten osuutemme lähenteli sataa prosenttia, nyt enää ehkä kaksi kolmannesta tavarasta on kotimaista.

EU-komissio on tehnyt saman havainnon. Eurooppa on edelleen maailman suurin maataloustuotteiden tuoja, viime vuonna ostimme 129 miljardin euron edestä ruokaa ja rehua. Vastaavasti vientimme heikkenee vuosi vuodelta. Viime vuonna veimme elintarvikkeita 86 miljardilla eurolla. Euroopan elintarvikesektorin vaihtovaje on Suomen valtion budjetin luokkaa, yli 50 miljardia euroa.

Kuka sitten tulee eurooppalaisiin ruokapöytiin? Vastaus on tyly: Brasilia ja Argentiina. Vuoden 2006 jälkeen ne ovat kasvattaneet vientiään Eurooppaan 60-80 prosenttia. Suurin osa tuonnista on soijaa eri muodoissa, mutta paljon tulee myös puolivalmisteita, lihaa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että liki puolet kasvusta on arvonnousua eli soijan maailmanmarkkinahinta on räjähtänyt pilviin kysynnän myötä. Kysynnän loimme me vanhalla mantereella itse. Soijasta tuli rahatuote, kun lihaluurehujauho meni pannaan itse aiheutetun hullun lehmän taudin myötä.

Jotta tappiomme olisi täydellinen, häviämme samaan aikaan vientimarkkinoilla. Kun aiemmin veimme juustoja ja viinejä erityisesti Pohjois-Amerikkaan, niin nyt kärsimme sielläkin. Vahva euro syö asemiamme viennissä ja vientitukia on karsittu. Tappiomme realisoituisi paljon jyrkempänä, jos samaan aikaan emme olisi onnistuneet Venäjän markkinoilla. Ne ovat toistaiseksi pitäneet eurooppalaisen vientiteollisuuden päätä pinnalla. Kiinasta paljon puhutaan, mutta toistaiseksi sieltä tulee enemmän tavaraa kuin sinne menee.

Vuosi 2008 oli tietenkin monella tapaa poikkeuksellinen elintarvikemarkkinoilla. Tämän vuoden alku lupaakin jo normaalimpaa kehitystä. Suunnasta pitää silti olla kovasti huolissaan. Vaikka edelleen olemme maailman suurin ruoan tuoja ja joissakin tuotteissa myös viejä, olemme häviämässä peliä. Täysin vapaa kauppa tulee syömään kivijalkaamme ja uhkaa pidemmällä tähtäimellä myös Euroopan huoltovarmuutta.

Jos siis kehitys jatkuu tällaisena. Tai sen annetaan jatkua. Meilläkin on tapana puhua tosi eurooppalaisista poliitikoista ja nyt heitä tarvitaan. Meidän on puolustettava asemaamme vahvemmin.

Soijariippuvuus on häkellyttävää. Tuomme soijavalkuaista ja painimme maidon (ja muiden) hintaongelmien kanssa. Lääkkeenä on lisätä vientitukea.

Onkohan tässä järkeä? Huoltovarmuus vaatii nyt rivakampaa ja määrätietoista työtä Euroopassa. Suomi kuuluu Eurooppaan.