Laitila 7.10. 2007

Eri reilua

Reilun kaupan viikot lähestyvät. Älkää huolestuko: eivät ässät ja koot alenna myyntikatteitaan pariksi viikoksi. Edessä on vain aika, jolloin kehitysmaiden suoraan tuottajilta tulevat tuotteet ovat paremmin framilla.

Niin kuin useimmat meistä, minäkin haluan todella auttaa kehitysmaissa asuvia ihmisiä. Reilun kaupan tuotemerkillä myytävät tavarat iskevätkin juuri tähän hyvän ajan kuluttajan pahan olon tunteeseen. Jos kerran ostat kaffetta, appelsiinejä tai banaaneja, niin osta sertifioitua. Hiukan kalliimpi hinta menee takuutasolla tuottajalle asti.

Tai ainakin näin me haluamme uskoa. Uskomme, että kaikki sai alkunsa meksikolaisten perhekahvinviljelijöiden halusta saada kehitystukien sijasta rahaa markkinoilta. Ja uskomme, että saksalaisen sertifiointijärjestön sertifioitu tarkastaja kerran vuodessa käy tsekkaamassa, että banaanista on tilitetty oikea hinta ja lapset on pantu peltotöiden sijasta kouluun.

Pienillä henkilökohtaisilla teoilla kyllä pelastetaan maailma. Huoneesta sammutetaan valot ja telkkarit, kun sieltä poistutaan. Ja suodatinpussiin ladataan melko kitkeräksi paahdettua africafeta, kun on lakisääteisen aika. Pieniä valintoja, suuria tekoja.

Toistakymmentä vuotta luomuviljelijänä teki minut paljon kyynisemmäksi. Maailma kyllä pelastetaan, mutta toiset hyötyvät operaatiosta paljon toisia enemmän. Ja joskus pienet teot johtavat aivan väärään suuntaan, tahtomattaan.

Voisin kuvitella, että pienviljelijät, jotka viljelevät kahvia, banaaneja tai sokeria, eivät viljele sitä aivan koko peltoalallaan. Myyntikasvi on vähemmistössä ruokakasvien rinnalla. Kun myyntikasvin kysyntä lisääntyy, lisääntyy myös sen viljely. Ruokakasvin kustannuksella. Myyntikasvin tuotoilla ostetaan ruokaa. Ehkä se on jopa vientimaassa tuotettua teollista merkkiruokaa. Myyntikasvin tuotto menee ruokaan eivätkä lapset vieläkään pääse kouluun.

Näin sen ei tietenkään tarvitse olla, mutta näin globalisaatio teorian mukaan toimii. Kovalle kapitalismille on nykyään sievempi nimi: sitä kutsutaan kansainväliseksi työnjaoksi.

Elintarvikkeista vain pieni, mutta kasvava osa liikkuu maailmankaupassa. Kun pallon lämpeneminenkin pitäisi torjua, on kysyttävä onko oikeastaan lainkaan oikein, että elintarvikkeita kuljetellaan uusiutumattoman energian avulla rankkoja matkoja. Näinpä jossain sellaisenkin arvion, jonka mukaan Britanniassa lautasella oleva ruoka on matkustanut keskimäärin yli 7500 kilometriä.

Mutta paha sitä on Suomessa mennä vaatimaan lähikahvia Turussa. Jonkin aikaa saadaan vielä tuota ilmastonmuutosta odotella. Tietenkin jos oikein hankalaksi menee, niin korvikkeet kaivetaan esille. Luulen kuitenkin, että nykysuomalaisen kulutustottumus vaihtuu ennen sikurin viljelyn laajamittaistumista.

Eettiset valinnat ovat omantunnon kysymyksiä. Kun uutukaisessa lasi-teräs-marmoripalatsissa tehdään reilua kauppaa, kannattaa pari seikkaa - puoleen jos toiseen - kyseenalaistaakin.

Mutta onneksi emme ole vain yhden oikean tuotteen armoilla.