Laitila 15.4. 2007

Ahdistava kevät

Tämän kevään tuki-ilmoittelu taitaa taas lyödä kaikki aikaisemmat ennätykset. Järjestelmästä on nyt saatu niin monimutkainen, että tätä ei ihan oikeasti taida hallita enää kukaan.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että erilaisia täytettäviä tukipapereita tulee tilalle kuutena eri lähetyksenä. Tai oikeastaan seitsemänä, täydentää emäntä. Pino on paksu ja ainakin niissä on peevelin monta rastin paikkaa. Tunnetusti rasti väärässä paikassa voi tulla todella kalliiksi.

Tänä vuonna erityisen tuskastumisen paikka on uusi ympäristötukijärjestelmä. Paitsi, että sika- ja siipikarjatilat laskevat nyt tosissaan, mihin lanta saadaan leviämään niin tosipähkäilyä on muillakin. Viimeinen niitti monelle oli kesken prosessin tullut pakko valita vähintään yksi lisätoimenpide. Kyllä monen ympäristötukeen uskoneen selkäranka napsahti siinä vaiheessa kuuluvasti.

Uusi ympäristötuki saattaa olla vanhan kaltainen, mutta suosii nyt selvästi laajaperäistä nurmiviljelyä tai suorakylvöä. Karjatilat ovat suurissa vaikeuksissa, samoin syystä tai toisesta vielä hyvää perinteistä viljelytapaa noudattavat peltoviljelijät. Lisätoimista tietysti löytyy suhteellisen kivuttomia toimia, mutta Siperia on opettanut pelkäämään dokumentteja. Kuka takaa, ettei ravinnetaselaskelmista joskus tule uusia viranomaisten sudenkuoppia? Kuopista puheen ollen, pellon kasvukunnon arviointi lapiokurkistelulla ei sekään niin hirmuisen motivoivaa ole.

Tilatuki ja tuen siirrot ovat oma vähtinsä. Järjestelmä tarralippuineen ja lappuineen ei todellakaan ole kovin yksinkertainen. Haasteet moninkertaistuvat, kun asioista keskustellaan sen jo yleensä kovin seniori-ikäisen vuokranantajan kanssa. Kuinkahan moni vuokrasuhde on jo päättynyt siitä syystä, että joku merkillinen ajatus tukioikeuksilla vaurastumisesta on iskostunut päähän? Voi mikä soppa tästäkin saatiin. Niin, ja sitten vielä ne tilatuen täydentävät ehdot samaan häsäkkään.

Tietenkään kaikesta voi viranomaisia tai Brysseliä syyttää. Tavoitteenahan on ollut oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Ja kun liittymissopimuksessa maatalouden krunttiin jäi erityisen paha valuvika, niin ei siitä tukihökötyksestä tahdo treevaamallakaan kunnollista saada. Selkeydestä ja johdonmukaisuudesta puhumattakaan.

Mutta totuus on se, että loppu tästä on tultava. Emäntä tekee näin keväisin työkseen tukipapereita eikä näin kiirutta ole vielä koskaan ollut. Joku ratkaiseva kynnys on nyt ylitetty, kun vuosikaudet omia ja muiden papereita täytelleet soittelevat ja kertovat ettei enää onnistu. On liian vaikeaa ja liian suuret riskit.

Yleensä tämä ahdistaa enemmän perheen naisväkeä, jotka useimmiten nämäkin paperit hoitavat. Ei tunnu reilulta, kun näillä markkinoilla eläminen on muutoinkin eräpäivien välistä taistelua. Heikon kannattavuudenkin vielä voi kestää, mutta ei kiusaamista. Sitähän tämä totta vie on.

Eihän näitä tukia tietysti pakko ole hakea. Paitsi jos aikoo jatkaa maanviljelyä.

Edellisessä hallitusohjelmassa puhuttiin byrokratian keventämisestä. Niin puhutaan tulevassakin. Tämä ei saa jäädä virattomaksi lauseeksi toisten joukossa.

Vähemmän paperia, vaikka sitten tasapuolisuuden kustannuksella.